Miksi laihdutan?

Olen ollut hämmentynyt siitä, miten paljon negatiivista suhtautumista dieettini saa aikaan. Välillä tuntuu kuin olisin paha ihminen sen takia, että haluan muokata kroppaani. Tästä syystä päätin ihan kirjoittaa ylös syitä, miksi olen dieetillä.
Ensinnäkin minulle annettiin näyttelijänä tehtävä näyttää treenatulta ja hyväkuntoiselta. Näyttelijän elämään kuuluu se, että pystyy sopeutumaan ja muokkaamaan itseään monella eri tasolla. Ajattelen dieetin ja kuntoilun olevan yhtä lailla osa rooliryötä kuin esimerkiksi repliikkien ja laulamisen opettelun. Ja vaikka minun roolihahmoni ei tarvitsisikaan olla treenatun näköinen, on näyttelijällä hyvä olla peruskunto kohdallaan.
Toiseksi vaikka en näytä enkä koe näyttäväni lihavalta, on minulla sellainen vartalonmalli, joka kerää kaiken ylimääräisen rasvan mahaan. Se ei ehkä näy ulkopuolisille, koska pidän aina mahani edessä käsiä tai laukkua. Olen tehnyt niin niin kauan kuin muistan. Haluaisin jonain päivänä antaa mahani vain olla ja näkyä ilman, että häpeän ja koitan piilotella. En halua näyttää pieneltä, jolta jo näytän. Haluan näyttää hyväkuntoiselta ja urheilulliselta.
No miksi sitten en vain ala urheilla niin paljon, että voisin syödä mitä vaan? Ihan vain siksi, että vuorokaudessani ei yksinkertaisesti riitä aika. Lisäksi on järkevää syödä sillä tavalla, että se tukee treeniäni ja muuta elämääni. Ja minähän tosiaan syön. Syön kuusi kertaa päivässä. Toki urheilulliselta näyttäminen vaatii myös sen urheilun. Siihen on toivottavasti enemmän aikaa panostaa kesällä.
Kolmanneksi kyse on itsekurista ja itsensä ylittämisestä. Kun sanoin alkuvuodesta, että tavoitteeni on treenata mahani siihen kuntoon, että voin hankkia napakorun, sain monesta suusta toteamuksen, että se on sitten raskasta ja vaatii itsekuria. Halusin testata, onko minusta siihen. Jos kysytään, onko tämä helppoa, niin riippuu päivästä. Jonain päivänä ei tunnu missään ja jonain päivänä tekee mieli itkeä, kun ei voi koskea työpaikalla tarjottavaan juustokakkuun tai ostaa sipsejä, vaikka tekisi niin järjettömästi niitä mieli.
Kolikon kääntöpuoli on sitten siinä, että heräsin tänäänkin ilman herätyskelloa klo 8.10 ja olen ollut koko päivän energinen. Odotan Vappua ja tiedän, että voin silloin syödä niin paljon kuin haluan ilman pienintäkään huonoa omaatuntoa.
Kaksi kuukautta terveellisempää ruokavaliota takana. Sen seurauksena olen saanut sellaiset farkut mahtumaan jalkaani, joista ei dieetin alussa mennyt alinkaan nappi edes kiskomalla kiinni. Ihan hyvä saavutus. Napakorun vaatimiin mittoihin on vielä matkaa, mutta onneksi tässä on myös aikaa. Olen suorittanut vasta yhden kolmasosan dieetistäni.

Loma alkoi satunnaisilla ajatuksilla

Olen onnellinen. Minulla on Vappu-loma. Loman alku menee valmistellessa Vappua ja loman loppu menee Vapusta selvitessä – no ei nyt ehkä sentään.
Satunnaisia ajatuksia.
Eilen oli vaikea päivä. Kiukutti. Tuntui, että teatteri vie kaiken ajan, eikä pääse koskaan mihinkään, eikä näe ystäviä koskaan, eikä jaksa enää juhliakaan, eikä saa syödä mitään, kun on joku typerä dieettikin päällä. Kiukutti mennä nukkumaan ennen puoltayötä ja laittaa herätys sunnuntaiaamuna klo 9. Missä muka on se elämä, jossa todellakin lähdin loman kunniaksi bilettämään, vaikka aamuherätys olikin sinä aamuna ollut 5.25?
Ongelma on siinä, että tunnen liikaa huonoa omaatuntoa siitä, etten ehdi tehdä kaikkea. En vain yksinkertaisesti voi olla kolmessa paikassa yhtäaikaa, enkä voi jaksaa neljää eri aktiviteettia saman päivän aikana. Mutta, kun minä haluaisin olla ja jaksaa. En haluaisi jättää mitään väliin tai tehdä mitään puolella teholla. Haluaisin pystyä kaikkeen ja koko ajan.
Ei se edes ole totta, ettenkö näkisi ystäviäni. Näen usein ystäviäni, mutta en näe heitä joka päivä enkä pääse kaikkiin bileisiin. Eikä sekään ole totta, etten jaksaisi bilettää. En vain halua enää bilettää niin paljon, kun se vie aikaa niiltä asioilta, joita haluan tehdä paljon enemmän. Eikä minun olisi pakko olla dieetillä tai kahdessa musikaalissa ja improryhmässä yhtäaikaa. Kaikki on omia valintojani.
Ja koska valitsin eilen mennä nukkumaan ennen puoltayötä, heräsin tänään klo 9 juoksemaan. Sen jälkeen ehdin syödä aamiaista ystäväni kanssa, pyöräillä ihanassa auringonpaisteessa tosi hyviin laulutreeneihin, käydä kaupassa ostamassa ensimmäisen osan vappuruokia (ja tulppaaneja!!!) sekä käydä vielä leffassa ja teellä ystäväni kanssa.
Noista kaikista syistä olin tänään hyvin onnellinen ja tyytyväinen elämääni, kun kävelin kaupungilta kotiin. Elämäni Turussa on juuri sellaista elämää, jota tällä hetkellä eniten haluan elää. Olen siis valinnut oikein – satunnaisesta kiukuttelusta huolimatta.

Arkipäiväni aka ketä kiinnostaa?

Olen aina välillä miettinyt, että pitäisikö kirjoittaa perinteinen ”päiväni kuvina” -blogipostaus. Yleensä olen ajatellut, etten muista kuvata päivääni – ja ketä edes kiinnostaa. No aika monia näyttää Facebookissa kiinnostavan arkikuvat. Kirjoitanpa siis päiväni kulun.
Herään 1,5 tuntia ennen kuin minun pitää lähteä töihin. Kirjoitan ensimmäiseksi kolme sivua tekstiä kirjaani. Tajunnunvirtaaa, muistoja unista, mitä nyt ensimmäisenä aamulla onkin mielessä.
Aamiaiseni on tämän hetkisellä ruokavaliollani joka aamu tasan tuollainen. Joka aamu juon aamukahvini muumimukista ja aamuveteni oranssista lasista. Aamiaisella minulle pitää seuraa Facebook.

Yritän lähteä töihin pyöräilemään 30 minuuttia ennen työajan alkamista. Olen iloinen, jos onnistun lähtemään 20 minuuttia ennen. Töissä syön aina suunnilleen tuon näköistä ruokaa. Tämä kuva ei tosin ole töistä. Siellä en lue lounaani kanssa lehteä. Luen Facebookia.

Välipalani. Nam, nam. Kaksi välipalaa päivässä. Joskus tätä, joskus jotain muuta. Hyvällä tuurilla jopa kommunikointia työkavereiden kanssa, eikä pelkkää Facebookia.
Töiden jälkeen syön sitä samaa ruokaa, mitä söin lounaaksikin. Illallisen jälkeen suuntaan teatteritreeneihin. Kuvassa voisi olla myös kahvakuula tai lenkkarit. Salitreeni tai lenkki kuuluu arkeeni niinä harvoina päivinä, kun ei ole teatteritreenejä. Siellä en Facebookaa. Siellä teen taidetta tai urheilen.

Treenien jälkeen syön iltapalarahkan sekä teen seuraavan päivän lounaan ja illallisen.

Kaiken tämän jälkeen on aika avata silmänsä kaunokirjallisuudelle. Luen n. kolme sivua, jonka jälkeen olen valmis nukahtamaan.

Joskus mietin, että ei minulla ole mitään arkea ja rutiineja. No näyttää olevan joka päivä aika samanlainen, kun tarkemmin tutkii.

Matkavinkki Lissaboniin: Akvaario!

 Saavuimme äitini kanssa Oceanário de Lisboaan eli Lissabonin akvaarioon. Äitini totesi: ”Tämän paikan nimi on Bem-vindo!” Hahah. Kyllä se bem-vindo taitaa kuitenkin tarkoittaa tervetuloa.

 

Kyseessä oli jättisuuri akvaario, jossa kaikki kalat elivät yhdessä. Akvaariota pääsi kiertämään monessa eri kerroksessa, ja se oli todella vaikuttava. En ole eläintarhojen ystävä, mutta tällaisen akvaarion olemassaolon ymmärrän. Siinä kaloilla on oikeasti tilaa elää ihan kuin eläisivät oikeassa elinympäristössään.

Akvaariossa meneillään oli jokin kilpikonnateema. Kilpikonnille oli oma näyttelynsä, mutta se ei jäänyt laisinkaan mieleeni. Luultavasti odotin enemmän kuin sain.

Akvaario itsessään oli kyllä aivan mieletön kokemus. Suosittelen kaikille. Siellä olisi voinut tuijotella tuntikausia kalojen liikkeitä.

Yksi jännimmistä asioista oli tietenkin haiden bongaaminen. Tuolla se hai tulee, iik saanko tällä kertaa kuvan? Siellä hait uiskentelivat muiden kalojen mukana.

Pingviinit – nuo aina yhtä suloiset veijarit.

Maailmassa on kyllä niin paljon erikoisia ja erityisen fiksuja kaloja. Tämänkin maastautumistaito on ällistyttävä.

 Akvaarion jälkeen päätimme tähyillä merta yläilmoista.

Otimme kierroksen maisemahisseillä ja ihailimme kaupunkia.

Poseerauksia vuosijuhlamekossa

Kävi sillä tavalla hassusti, että ilmoittauduin Turun yliopiston pohjalaisen osakunnan vuosijuhliin, pyysin avecin ja töistä vapaata. Vasta sen jälkeen kokeilin iltapukujani. Toinen oli rikki ja toinen liian iso. Onneksi ASOSin nettikauppa pelasti. Löysin mekon todellakin kohtuuhint…naurettavan halvalla ja sain sen nopeasti kuriirikuljetuksena työpaikalleni. Suosittelen, eikä ole edes maksettu mainos. Nyyh.

Jos etiketin mukaan pitää pukeutua iltapukuun, pitää hiukset myös olla kiinni. Silloin, kun satun Linnanjuhlia katsomaan, niin kauhistun ihmisten hapsottavista hiuksista. Mikä siinä on, että pukuun voi kyllä panostaa, mutta hiukset saattavat sojottaa miten sattuu? Hiukset kiinni ihmiset! Laitoin itse hiukseni Glitterin tuotteiden avustuksella. Se oli varsin näppärää. Tämäkään ei ole maksettu mainos. Nyyh.

Ruotsinlaivalla: Antti Tuisku -risteily

Antti Tuisku – tuo suurin syy lähteä Itämerelle. Se herra meinaan vetää parhaat bileet sielläkin.

Kymmeneen vuoteen mahtuu aika monta Antti Tuisku -risteilyä. Monessa seurassa on oltu, ja joskus jopa huijattu joku matkustaja mukaan hänen tietämättä, mihin on oikeastaan menossa. Yleensä aina paikalla on kuitenkin ollut neiti R. Hän totesi hyttiin päästyämme, että viime näkemästä on 1,5 vuotta. En ollut uskoa korviani! 1,5 vuotta! Mihin tämä aika oikein menee? Onneksi oli 23 tuntia aikaa vaihtaa kuulumisia.

Koska roolihahmoni Auroran punaista huulipunaa kehuttiin paljon, päätin jälleen kerran alkaa käyttää huulipunaa ihan Terhinäkin. Sain heti karaoke-baarissa kommenttia siitä, että huuleni ovat liian punaiset. Ihan pieni vinkki miehille, että naista ei kannata yrittää iskeä vittuilemalla. Ei se toimi. Onneksi punainen huulipunani sointui sentään Hugo Bossiin, jonka mainoksessa poseeraa elämäni mies. Neiti R:n mielestä minun ja Jaredin yhteiskuvan ottaminen oli tosi noloa. Ei minun mielestäni vaan.

Mitä ihmettä sitä tekee ruotsinlaivalla seuraavana päivänä, kun bileet on ohi? No tietenkin hakee Tax Freestä kuohuviiniä ja juoruaa hytissä sen ääressä satamaan asti. Baltic Princessille suuri plussa siitä, että heillä oli kohtuuhintaista kuohuviiniä kylmässä. Ei tarvinnut virittää hytin roskiksesta ja märästä pyyhkeestä jääkaappia – no taidettiin silti vähän virittää.
Jouduin risteilyllä jonkinlaisen herkkuhimon valtaan ja vedin pussillisen sipsejä ja älyttömän määrän salmiakkeja. Herkuista kieltäytymisellä on selkeästi varjopuolensa. Painoin kuitenkin mieleeni myös sen tunteen, kun heräsin yöllä ja muistin syöneeni illalliseksi vain noita kahta äsken mainitsemaani tuotetta. Örgh.
 
Kuoharit, sipsit, salmiakit, huulipunat, hiusharjat ja juorut jaettuina saavuin satamaan rokkistaran näköisenä. Uujeah. Kiitos jälleen kerran Antti Tuisku ja neiti R!