Turkuun on tullut kevät!

Turussa on kevät! Lauantai-aamun kevät-aamiaiseen – tai oikeastaan mihin tahansa neiti E:n kanssa nautittavaan aamiaiseen – kuuluu ehdottomasti kuohuviini. Se on ainoa, jota molempien ruokavalioon sopineesta kananmuna-raejuusto-tomaatti-aamiaisesta on kuvaushetkellä vielä jäljellä.

Kotiini on ilmestynyt kukkia, koska olen saanut niitä esitysten jälkeen yleisöltä. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta ikinä, kun sain kukkia vielä ensi-illan jälkeenkin. Kukat ovat ihania! Sanoinkin Neiti E:lle, että tässä on nyt suuri riski siihen, että joudun ostamaan itse uusia kukkia tilalle, kun nuo lahjaksi saamani kuihtuvat.

Meidän oli tarkoitus pitää terveysbrunssi luonani, mutta väärinkäsitysten jälkeen päivän ruokavaliosta tuli kaikkea muuta kuin terveellinen. Ei se mitään. Sitäkin nautittavampaa ruoka, aurinko ja seura olivat. Neiti E poseeraa jokirannassa. Taustalla hänen lempiravintolansa Tintå, jossa ei ollut vapaita pöytiä.

Roolihahmollani oli hiukset kiharalla. Kiharat ovat yön aikana muuttuneet sekaviksi laineiksi. Ratkaisu: panta päähän. Neiti E totesi, että panta sopii täydellisesti takkiini. Totta.
Kauniin uuden kirjastosiltamme lasit ovat osittain rikki. Vandalistit leimattiin syylliksi, kunnes tajuttiin, että kyseessä on tuo ihmistä suurempi julma voima: sää. Rikkinäinen lasi oli Neiti E:n mielestä kaunis. Sirpaleethan tuottavat onnea.
 

Ja onnea kyllä on Turku, Aurajoki, aurinko ja kiireetön päivä.

Neiti E:n kyttäysilme. ”Nyt täytyy kytätä, missä on vapautuva pöytä.” Eilen oli tosiaan niin lämmin, että jäimme ulos istumaan ja nauttimaan juomistamme.

 
Valitsin haudutetun teeni nimen perusteella: Aurajoen rannalla.

 
Ruoka-aikaan seuraamme liittyi herra S. Tintå oli täynnä. Di Trevi oli täynnä. Hetken neuvoteltuamme valitsimme villin kortin: Fonttiin mahtui.

 
Fontti oli oikeastaan ihan kiva paikka. Olimme asennoituneet siihen, että täytyy saada pitsaa. Pitsaa oli listalla ja kaikki löysivät itselleen sopivan vaihtoehdon. Tässä kohtaa täytyy todeta, että halusimme siis hyvää pitsaa – tämä lisäsi jännitystä ruokaa odotellessamme. Inhoan sitä hetkeä, kun ruoka on tilattu ja sitä odotellaan pöytään. Neiti E ja Herra S yrittivät sanoa, että se on sitä aikaa, jolloin pitää nauttia toisten seurasta. Höpöhöpö. Se on aikaa, jolloin odotellaan rauhattomana ja hermostuneena ruokaa, eikä keskitytä mihinkään.

Siinä se on! Paheellinen pitsani. Siinä oli rasvaa ja siinä oli juustoa. Siinä oli niin paljon juustoa, että se oli jopa minun mielestäni liikaa. Kokemukseeni voi toki vaikuttaa se, että olen viimeisen kuukauden aikana vähentänyt rasvan ja juuston määrää radikaalisti. Toimisi varmasti täydellisenä krapulapitsana. Eilen se oli kuitenkin liikaa. Mahaan sattui ja teki mieli kulkea vyöryen eteenpäin. Hyväksyn sen kuitenkin hyväksi pitsaksi. Ja se ei ole ihan vähän se.

Valoja ja varjoja: puolivälissä

Puolet esityksistä on jo ohi. Ihan hullua!
Yleisön suusta:
”Tämä sai ajattelemaan!”
”Tosi hyvä, ettei asiaa käsitelty itsestäänselvillä aiheilla.”
”Ihanan inhimillinen!”
”Mä luulin sua koiraksi!”
”Todella monella tavalla koskettava esitys”
”Aivan upea!”
”Se oli hyvä ja säkin olit hyvä”
”Ai, oliko siinä näytelmässä joku oikeasti sokea?”
”Mitä, eikö se ollutkaan oikeasti sokea?”
”Koira varasti koko show:n!”
Haluatko missata tämän esityksen? No et halua! Vielä on kolme mahdollisuutta jäljellä.

Valoja ja varjoja: alle viikko ensi-iltaan

Minulle kävi tammikuun lopussa todella hassu juttu. Olin ollut lauantai-iltana jossain juhlimassa, ja makasin sunnuntaipäivänä koko päivän sängyssä tai sohvalla. Ihan niin kuin suomalaiseen kulttuuriin kuuluu. Näyttelijä-itsetuntoni oli kokenut kolahdiksia ja olin pohtinut, onko minusta mihinkään.
Puhelin soi. Minulta kysyttiin, haluanko lähteä mukaan Valoja ja varjoja -nimiseen näytelmään. Totesin välittömästi, että tottakai kiinnostaa, jos vain aikataulu on sopiva. Ei sitä joka tyttöä krapulasohvalta näytelmäproggikseen pyydetä!
Kiitos Neiti K:lle suosituksista ja luottamisesta kykyihini. Hän totesi heti: ”Tämä on sulle nyt sitten näytön paikka!” Just näin. Ei paineita siis. Löysin itseni työryhmästä, jossa on ohjaaja, viisi näyttelijää sekä ääni- ja valomies. Kaikki ovat todella mukavia, motivoituneita, rohkeita ja lahjakkaita ihmisiä. Muutaman viikon treeniputki on mennyt todella nopeasti.
Perjantain treeneissä tajusin, että ensi-iltaan on enää yksi viikko aikaa. Menimme koeyleisön edessä näytelmän läpi, ja jännitin esiintymistä enemmän kuin kuukausiin olen jännittänyt mitään. Olin varma, etten muista mitään, mitä lavalla tapahtui. Nauroinkin jälkikäteen, että nyt ei sitten ensi-illassa varmaan enää tarvitse jännittää, kun jännitin jo treeneissä.
Valoja ja Varjoja on ollut todella hyvä paikka oppia asioita näyttelijäntyöstä, yksinäisyydestä, ystävyydestä ja sokeudesta. Näkövammaisten maailma on ollut ennen tätä proggista itselleni täysin vieras. Paappalan Mamma (eli isoäitini äiti) ei nähnyt vanhana enää juuri mitään. Jotenkin lapselle kuitenkin jäi mieleen vain se, että Paappalan Mammalla on paksut ja hassut silmälasit. En varmasti koskaan edes ajatellut, että hän ei tosiaankaan nähnyt. Jotenkin vain yhdistin sen vanhuuteen.
Olen ollut järkyttynyt ja hämmentynyt, kun olen kuullut, millaisia ennakkoluuloja ihmisillä on – tai miten hassusti ihmiset käyttäytyvät. Osa tietenkin tietämättömyyttään ja varmasti vain pieni osa ilkeyttään. Vieraan maailman kohtaaminen on haaste kelle tahansa.
Tänään itse kompuroin treeneissä, kun valot sammuivat. Ei sitä näkevänä ihmisenä osaa pimeässä hahmottaa, miten pitäisi kulkea varovasti.  Kaupungin valot valaisevat öisinkin vessaan haahuilevan kulkijan, eikä oikeaa pimeyttä juuri koskaan kohtaa.
Myös yksinäisyys ja ystävyys ovat teemoja, joita olen proggiksen aikana miettinyt. Ihmiselle on tärkeää, että vierellä on joku, jolle voi puhua. Ihmisen täytyy saada purkaa ajatuksensa ja tunteensa.
Yksinäisyyttä ja ystävyyttä voi kokea monella eri tavalla.
Viisi päivää ensi-iltaan. Tervetuloa katsomaan!
Valoja ja varjoja esitetään Köysiteatterilla pe 21.3, la 22.3, ke 26.3, to 27.3, pe 28.3 ja la 29.3. Aina klo 19. Lisätietoja: https://www.facebook.com/events/1441696902728279/

Raportti kuukauden treenaamisen jälkeen

18.2. ilmoitin HeiaHeiassa kahvakuulatreenin jälkeen, että nyt alkoi treenaaminen. Hivenen jännitti, että miten siitä selviän. Ei siksi, etteikö minulla olisi ollut motivaatiota. Yksinkertaisesti siksi, että en tiennyt, miten aikani riittäisi.
Normaalista vuorokaudestani menee 8 tuntia töihin, 3-4 tuntia teatteritreeneihin, 1 tunti paikasta toiseen siirtymiseen ja 7 tuntia nukkumiseen. Jäähän siinä siis 4-5 tuntia aikaa tehdä jotain muuta. Jos miinustetaan siitä vielä kaksi tuntia aamutoimiin ja iltatoimiin, niin jäljelle jää 2-3 tuntia. Kuulostaa itseasiassa aika paljolta. Pyrin kuitenkin nukkumaan enemmän kuin 7 tuntia, joten käytännössä ylimääräistä aikaa on ehkä 1-2 tuntia. Päätin, että en edelleenkään stressaa liikunnasta, vaan liikun silloin, kun ehdin.
MUTTA tästä kaikesta selittelystä huolimatta, olen onnistunut treenaamaan ja pienen askelin myös muuttamaan ruokailutottumuksiani. Tämän on tehnyt mahdolliseksi se, että osa teatteritreeneistäni on ollut fyysistä treeniä. Myös Spartan Sport Centerin sijainti työpaikkani vieressä on mahdollistanut sen, että olen voinut välillä käydä treenaamassa töiden ja teatteritreenien välissä. Vielä en ole kuitenkaan siihen hulluuteen lähtenyt, että olisin käynyt treenaamassa aamulla ennen töitä. Osa Atlantislaisista tekee sitä. Respect!
Lihaskunnon treenaaminen on niin kovin vieras maailma minulle. Kun olen kahvakuulatunnilla, niin en osaa antaa itsestäni kaikkea, kun päässäni on vain ajatus, että pitää jaksaa loppuun asti. Lopulta se loppuun asti jaksaminen ei ole kauhean pitkä aika. Täysin eri asia kuin kestävyysjuoksemisen tai tanssimisen treenaamisessa. Treenin jälkeen on sellainen olo, että hiki virtaa, mutta mihin se nyt sitten vaikuttikaan.
Lihaskuntoa treenaan sen aiemmin mainitsemani napakorun takia. Vatsalihakset ja napakoru ennen 30 ikävuotta, kiitos! Kestävyyttä täytyy treenata sitten ihan oman jaksamisen ja tulevan musikaalin vuoksi. Mahdollinen flunssa lähtee nopeammin, eikä väsytä niin paljon, kun on hyvässä kunnossa. Lisäksi ajatus siitä, että syyskuussa täytyy jaksaa riehua kaksi kertaa samana päivänä kolmen tunnin musikaalissa motivoi ihmeesti kestävyyskunnon kasvattamiseen.
Mitä sitten olen tehnyt?
Vko 1:
Tiistai: Kahvakuula 45 min.
Torstai: Omatoiminen lihaskuntotreeni 17 min.
Lauantai: Improtanssia vähintään tunti
Sunnuntai: Improtanssia 45 min, juoksua 10 min. + 15 min, syvävenyttely ja kehonhuolto 1 h.
Vko 2:
Maanantai-Torstai: Flunssa
Lauantai: Omatoiminen lihaskuntotreeni 20 min.
Sunnuntai: Kehonhuolto ja syvävenyttely 1 h
Vko 3:
Maanantai: Zumba 30 min.
Tiistai: Omatoiminen lihaskuntotreeni salilla 40 min, koreografiatanssitreenit 1 h 15 min.
Torstai: Koreografiatanssitreenit 1,5 h
Perjantai: Juoksu 20 min.
Sunnuntai: Koreografiatanssitreenit 1 h
Vko 4:
Tiistai: Kahvakuula 45 min.
Torstai: Kahvakuula 45 min.
Lauantai: Juoksu 24 min.
Sunnuntai: Ehkä tanssia, vielä en tiedä.

Terveisiä makuuhuoneestani!

Minulla olisi monta asiaa, joista voisin kirjoittaa. Kirjoitan siis siitä, jota vähiten odotetaan: sisustamisesta. Olin penkomassa isän luona vanhoja tavaroitani ja löysin päiväpeiton. Päiväpeitto on ollut jo mammallani (eli isoäidilläni!) lapsuudenkodissaan. Halusin ehdottomasti ottaa päiväpeiton käyttööni.

Peitto on hivenen liian pieni sänkyyni. Minulla on siis menneisyyden mittakaavassa jättiläisen sänky. Hahaha. Onneksi aiempi päiväpeittoni oli valkoinen. Koska makuuhuoneeni on myös elokuvanurkkaukseni, olen keksinyt laittaa sängyn viereen vieraspatjan selkänojaksi. Patjalla oli musta-valkoinen pussilakana, mutta kaksi erilaista kuosia alkoi ottaa silmiini. Halusin ostaa patjalle punaisen pussilakanan.

Lähimmän K-Citymarketini valikoimassa ei kuitenkaan ollut punaista pussilakanaa. Löysin ainoastaan valkoisen muotoon ommellun lakanan. Päätin kokeilla sitä, koska enhän minä nyt jaksaisi yhden lakanan takia jonnekin Ikeaan (tai mihinkään muuhunkaan kauppaan) lähteä. Valkoinen on ongelma. En pidä valkoisista lakanoista. Niistä tulee mieleen ruotsinlaiva, hotellit ja sairaalat. Miksi kukaan haluaisi saman tunnelman omaan makuuhuoneeseensa?

Voi siis olla, että joudun kuitenkin ostamaan vielä punaisen lakanan patjalleni, kun en vain kestä makuuhuoneessani villiä risteilytunnelmaa. Valkoinen on kuitenkin parempi kuin se aiempi Marimekon mustavalkoinen kivi-kuosi.
Punainen on myös tv-tasoni. Tosiaankin, minun tv:ni on makuuhuoneessa, eikä olohuoneessa. Olohuoneessa keskitytään sivistyneeseen seurusteluun ja keskusteluun. Makuuhuoneessa maataan väsyneenä tv:n ääressä.

Verhoissanikin on punaista. Yksi syy sille, että kotini sisustus on pientä viilausta vaille valmis, lienee se, että viime kesänä minulla oli aikaa. Oli aikaa mm. selailla huuto.netistä 60 sivua eri verhoja.  Muuten olisin varmaan silloinkin tyytynyt Cittarin valikoimaan. Toinen syy on se, että – vaikka ei ehkä uskoisi – olen melko tarkka siitä, miltä kotonani näyttää.

Terveellisempiä aamupaloja



Tarkastelin ruokailutottumuksiani ja totesin, että ne ovat täysin vinksallaan. Syön epäsäännöllisesti sekä tosi paljon rasvaa ja suolaa. Koska koen helpommaksi muuttaa ruokailutottumuksiani pala kerrallaan, päätin aloittaa aamiaisista. Lähetin kuvan hyvinvointivalmentajalleni ihanalle ja kärsivälliselle Tiialle jokaisesta aamiaisestani ja sain niistä palautetta. Jokaisessa vaihtoehdossa oli jotain parannettavaa.

Ensimmäinen aamiaiseni oli turkkilainen yogurtti, ruishiutaleet, banaani ja hunaja. Minulle todettiin, että rahka olisi parempi kuin turkkilainen yogurtti. En ole vielä syönyt rahkaa aamiaisena, mutta välipaloina kylläkin. Rahkan kanssa syön hedelmiä tai marjoja. Vielä en ole niin hc urheilija, että vetäisin pelkkää maustamatonta rahkaa!



Sen sijaan minä syön aamulla puuroa! Puuroon laitan hedelmiä tai marjoja sekä raejuustoa ja maca-jauhoa. Puuroni teen todella epä-ekologisesti valmiista annospusseista. Ei tykkää hyvinvointivalmentaja eikä maailma, mutta aamulla jo muutenkin liian kiireinen Terhi tykkää. Puuron lisäksi syön aamuisin vitamiineja tabletin muodossa.


Viime viikonloppuna minulla oli näyttelijäntyön kurssi. Halusin, että aamiaiseni on hyvin energiapitoinen, että jaksan ruokataukoon asti. Tein siis itselleni leivät, joiden päällä oli maapähkinävoita ja avokadoa. Tahinitahna olisi kuulemma parempi vaihtoehto kuin maapähkinävoi. Se on ostoslistallani, kunhan saan itseni raahattua Ruohonjuureen. Leipä on muutenkin ollut yksi normaali aamiaiseni. Helppo ja nopea. Yleensä olen laittanut leivän päälle kinkkua ja juustoa. Sain palautetta, että kinkku pitää vaihtaa kalkkunaan. Juustoa ei myöskään saisi syödä. 

Siinäpä sitten onkin yksi ongelma: juusto! Minähän olen tähän mennessä lisännyt juustoa ihan joka ruokaan. Leivän päältä en aio juustosta luopua, mutta ei minun sitä kyllä tarvitse enää joka ruokaan laittaa. Voi kai se ruoka olla hyvää ilman juustoakin. Ehkä.


Vapaapäiväni aamiainen: kananmunaa, raejuustoa ja luumutomaatteja. Toimi, enkä saanut korjausehdotuksia. Tosin keitetty kananmuna olisi tietysti ollut parempi vaihtoehto.

Mitä sitten treenilleni kuuluu? No, tein sellaisen täysin typerän virheen, että vedin jaksamiseni äärirajojeni yli ensimmäisellä treeniviikollani. Tämän viikon alku meni sitten flunssassa ja siitä parantuessa. Perjantain teatteritreenit olivat fyysiset, ja eilen uskalsin tehdä kotona pienen lihaskuntotreenin. Tänään palaan salille syvävenyttelyn ja kehonhuollon pariin. Ensi viikolla taas uudella innolla liikuntaa, mutta tällä kertaa omat rajat huomioiden.