Kiitos vuosi 2013


Berliini. Gradu. Muutto. Valmistuminen. Kypros. Lissabon. Ruisrock. 30 Seconds to Mars. Muse. Teatteri. Improvisaatio. Barcelona. Ihmiset.

Siinä sanoja, jotka tulevat ensimmäisenä mieleeni, kun ajattelen vuotta 2013. Tämä on ollut muutosten ja yllätysten vuosi.

Viime vuonna tähän aikaan toivoin, että olisin määrätietoisempi ja uskaltaisin hypätä mukaan seikkailuihin. Graduni valmistui, ja minä valmistuin. Uskalsin hypätä varsin spontaanisti mukaan impromaakareihin ja Funze de Mentaan. Se vei minut seikkailuun, joka ilokseni ja onnekseni jatkuu ensi vuonna.

Viime vuonna oletin, että olen tähän aikaan Australiassa varsin erilaisten seikkailujen parissa. Niin vain kävi, ettei sydän ja elämä vieneetkään siihen suuntaan. Tällä hetkellä olen enemmän kiinni Turussa kuin koskaan. Asuntoni on ihana. Harrastukseni ovat inspiroivia. Ihmiset ympärilläni ovat aivan mahtavia.

Muutokset ovat olleet myös raskaita. Sydän on särkynyt matkan varrella useaan kertaan. Itsetutkiskelu sekä ilojen ja surujen käsittely ovat opettaneet minulle paljon itsestäni ja siitä, mitä elämältä haluan. Tunnen itseni ja toiveeni paremmin kuin vuosiin. Enää en pelkästään heittelehdi sen mukana, mihin elämän oikukas virta vie. Nyt minä myös itse ohjaan suuntaa.

Kiitos kaikille ihmisille, ajatuksille ja kokemuksille, jotka olivat osa vuotta 2013. Nyt minä olen tässä tasapainoisena ja onnellisena. Kuohuviiniä ja rakkautta kaikille!

Lupauksia vuodelle 2014

Jokainen tammikuu on uuden alku. Ihmiset lupaavat aloittaa uuden terveellisemmän elämän. Terveelliseen elämään kuuluu yleensä liikunta, ravinto ja pahojen tapojen vähentäminen. Aloitetan siis niistä.
Liikunta: Vuonna 2014 minä en ota minkäänlaista stressiä liikunnasta. Ainut lupaukseni on se, että yritän pitää huolen siitä, että kuljen säännöllisesti kävellen tai pyörällä työmatkani. Bussia käytän vain, kun on pakko. Muuta kuin hyötyliikuntaa harrastan silloin, kun siltä tuntuu.
Ravinto: Pyrin syömään säännöllisesti. Vältän päiviä, joissa huomaan olleeni tuntikausia ilman minkäänlaista ruokaa tai välipalaa. Säännöllinen ravinto, vihannekset ja hedelmät parantavat vastustuskykyä. Yritän muistella taas, mitä muita ruokia on olemassa kuin pekoni-feta-pasta tai kanasalaatti. Ideoita helpoista välipaloista ja nopeista aterioista otetaan ilolla vastaan.
Pahojen tapojen vähentäminen: En koe, että minulla olisi sellaisia pahoja tapoja, joita pitäisi pyrkiä vähentämään. Ajattelen vuotta 2014 enemmänkin uusien mahdollisuuksien vuotena kuin uusien rajoitusten vuotena.
Tärkein lupaus itselleni: Käytän vuoden 2014 itseni kehittämiseen esiintyvänä taiteilijana. Treenaan näyttelemistä, improvisaatiota, kitaransoittoa ja laulamista. Näiden asioiden treenaaminen tulee olemaan minulle vuoden tärkein asia. Vihdoinkin minulla on aikaa – ja sitäkin enemmän intoa ja halua – tehdä näitä asioita.
Tulkoon siis teatterin ja intohimon vuosi 2014!

Pimeyden syli: Mystisen rakkauden vaarallisuus

Löysin Nicci Frenchin kirjan Pimeyden syli (Killing me softly) työpaikan vaihtotorilta. Kansiteksti herätti kiinnostukseni ja valitsin sen joulukirjakseni. Teemana on vaikea rakkaus. Tai vaikea on liian laimea ilmaus. Vaarallinen, epätoivoinen, mustasukkainen, vainoharhainen ja kaikki voimat vievä rakkaus.
Kirjan edetessä mielipiteeni vaihteli sen suhteen, kumpi kirjan henkilöistä on enemmän päästään vialla. Se oli mielenkiintoista ja ahdistavaa kuvausta ihmismielestä.  Miltä tuntuu, kun jättää kaiken tutun taakseen ja hyppää tuntemattomaan? Tuntematon ei välttämättä tunnukaan niin hyvältä. Siitä haluaa tehdä tuttua.
Miltä tuntuu, kun rakkaus ja se toinen ihminen ovat ainoita asioita, joiden vuoksi hengittää? Vainoharhaisuudesta, mustasukkaisuudesta ja uteliaisuudesta tulee jokapäiväisiä ystäviä. Koko muu maailma hämärtyy ja alkaa tuntua epätodelliselta.

Kirjassa oli kiinnostavasti kuvattu, miten muut ihmiset suhtautuvat omiin valintoihin ja käytökseen. Millaiset asiat koetaan tärkeiksi ja mitkä nostavat ihmisen statusta. Samalla tulee pohtineeksi sitä, miten kauan menee ennen kuin tajuaa, ettei pelistä tuijottava ihminen ole enää oma pelikuva – tai että vieressä olevalla läheisellä ei ole kaikki hyvin.
Kirjan päätyttyä jäi tunne, että voisi lukea kirjan uudelleen alusta. Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva, mutta luulen, että tarina on elokuvatulkintana varsin erilainen. Kirja on kuvaus ihmismielen erilaisista tasoista. Elokuvan voisi olettaa olevan perinteinen kauhutrilleri.

Ajatuksia herättävä kirja on aina lukemisen arvoinen. Suosittelen.

Kypros, osa 1: Lepoa, ruokaa ja juomaa!

Toukokuussa lähdimme äkkilähtömatkalle Ayia Napaan. Stressaavan kevään jälkeen pääsy merimaisemiin oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Yleensä en valitse lomapaikakseni rantalomaa. En ole kokenut rannalla makaamista ja auringonottamista omaksi jutukseni. Edellisestä rantalomastani olikin vierähtänyt jo kymmenen vuotta. Tällä kertaa rantaloma oli kuitenkin täydellinen valinta.

Auringossa makaaminen on rasittavaa puuhaa, joten välillä (tai siis aika usein) pitää myös syödä. Ensimmäisenä testasin Moussakan. Minulle oli oikeastaan yllätys, miten hyvää ruokaa Kyproksella oli. Ei tarvinnut kertaakaan pettyä.

Perinteisiä, turisteja houkuttelevia risteilyjä oli tarjolla, mutta tälläkään kertaa en sellaiseen päässyt. Vielä jonain päivänä menen kyllä katsomaan, mitä tuollaisella risteilyllä on annettavaa!

Tsatsiki. Ah, ihana tsatsiki.

Ensimmäisenä iltana päädyimme sattumalta syömään Raphaelsiin. Palvelu ja ruoka oli niin hyvää, että kävimme siellä viikon aikana myös toisen kerran. Suosittelen kovasti. Lisäpisteitä paikka sai söpöistä kissoista, jotka hengailivat siellä.

Rantalomailija huomaa varsin pian, että hattu on tarpeellinen suojavaruste. Ostin omani jostain kadun varrella olleesta turistiliikkeestä. Ostin samanlaisesta liikkeestä myös sandaalit, jotka olin unohtanut Suomeen. Mitään muuta en koko reissulta sitten ostanutkaan kuin turistikrääsää.

Silmä ja sielu lepäävät merimaisemaa tuijotellessa. Koskaan ei kyllästy.

Mansikkamargaritan pitäisi aina näyttää ja etenkin maistua tältä! Tämän saimme ruuan jälkeisiksi lahjoiksi eräässä meksikolaisravintolassa, jonka nimeä en valitettavasti muista. Siellä oli muistaakseni eläviä papukaijoja.

Kun kerroin meneväni Aiya Napaan, oli ihmisten reaktiot aikalailla sellaiset, että siellähän sitä sitten tulee biletettyä ja kovasti. Todellisuudessä biletimme yllättävän vähän – ainakin siihen nähden, että matkassa olivat pohjalainen nainen ja venäläinen mies! Aiya Napassa vieraileville bilettäjille voin kuitenkin sanoa vinkkinä, että jokaisella baarilla on alkuillasta oma sisäänheittotarjouksensa. Niitä kannattaa hyödyntää sen verran, että käy juomassa yhdessä baarissa ne tarjousjuomat ja siirtyy seuraavaan. Tarjouksen jälkeen juomien hinta nimittäin kasvaa merkittävästi. Niistäkin hinnoista voi kuitenkin saada alennusta, jos vain osaa tarpeeksi hyvin tinkiä.

Aluksi sisäänheittäjät olivat ärsyttävä ja ahdistava kokemus. Sitten, kun niihin tottui, niistä tuli ihan hauskoja. Yhden sisäänheittäjän kanssa tanssin yhden tanssin keskellä baarikatua. Se taisi olla normaalihinnoiltaan edullisin baari, mutten enhän toki muista senkään nimeä. Se oli irkkubaari! Luulisin.

Aiya Napa ja Kypros varmasti ylipäätään ovat aivan mainiota paikkoja mennä viettämään rentoutumislomaa. Siellä on kaunista, lämmintä, rentouttavaa ja ruoka ja juoma maistuu hyvältä. Muutahan sitä ei sitten rantalomalta kaipaakaan. Palaanko itse joskus takaisin? Ehkä. Osa sydämestäni jäi sinne, ja kannan mukanani pahaa karkoittavaa silmää avaimenperän muodossa.

Lissabon: Elämäni paras ateria

Julkaistu Lilyssä 7.6.2013

Eilen päädyimme Roda do Leme -ravintolaan. Ravintolan löysimme, kun lähdimme kävelemään akvaariosta satamaan päin. Pöydissä istui pelkästään paikallisia, ja ruokalista oli ulkona vain portugaliksi. Päättelimme, että se olisi hyvä ruokapaikka. Maistoin ensi kertaa mustekalaa. Hyvää oli.

Sataman lähellä piti luonnollisesti syödä kalaa. Kun maistoin lohta ensimmäisen haarukallisen, totesin: ”Tämä on parasta lohta, jota olen ikinä syönyt!” Se oli täydellisen mehukasta ja suussasulavaa. Myös perunat ja vihannekset olivat tosi hyviä! Taivaallisen aterian huuhdoimme alas parhaalla ikinä maistamallani valkoviinillä. Hintaa aterialla viineineen oli 15 e / hlö + tippi. Oli siis hinta-laatu-suhde enemmän kuin kohdallaan.

Berliini: Hostellivinkki – The Circus Hostel

Julkaistu Lilyssä 22.4.2013

Hostellin valitseminen on yleensä äärimmäisen raskasta ja tylsää. En millään jaksaisi käydä läpi jonkin hostellisivuston kommentteja ja päätellä niiden perusteella, mihin kannattaa mennä. Tällä kertaa hostellin valinta oli kuitenkin erittäin helppoa. Googlasin: ”The best hostels in Berlin” Hakutuloksista valitsimme yhteistuumin kuvien perusteella The Circus Hostellin. Se oli loistava valinta!

Huoneeseen astumisen jälkeen minun oli pakko kaivaa kamera heti esiin! Sisustus oli upea! Kahden hengen huone oli tilava. Sängyn lisäksi oli säilytystilaa, pari nojatuolia ja pöytä. Omaa vessaa ja suihkua ei valitettavasti ollut. Huone maksoi 29 euroa/hlö/yö. Halvemmalla olisi varmasti saanut jostain muualta huoneen, mutta laadultaan parempaa hostellia tuskin olisi löytynyt. Itse voin ainakin todeta tämän olleen kevyesti paras hostelli, jossa olen koskaan yöpynyt.

Ikkunanäkymä. Majoittumisemme alkoi naurulla.

Arvostin tosi paljon sitä, että huoneen sisustukseen oli panostettu. Huone oli värikäs, mutta kaikki värit sopivat hyvin yhteen, eikä tunnelma ollut kaoottinen.

Ihana pyöreä peili.

Sänky oli puhdas, pehmeä ja lämmin. Huoneessa oli lämpöpatterit, joista tajusimme jopa jo toisena päivänä säätää enemmän lämpöä. Ensimmäinen yö oli melkoisen viileä.

Olisi aika hienoa, jos joskus uskaltaisi omassakin asunnossa maalata seinään jotain noin villiä.

Sirkus-teema vallitsi luonnollisesti koko hostellin sisustuksessa. Tämä kuva on aulasta. Hostellissa oli oma kahvila, josta sai ostaa buffet-aamiaisen viidellä eurolla. Se oli tosi hyvä. Mielelläni maksan siitä, että saan aamulla syödäkseni jotain kunnollista. Liian usein hostelleissa, joissa aamiainen kuuluu hintaan, on tarjolla paahtoleipää ja marmeladia. Siitä ei tule kuin kiukkuiseksi. Lisäksi on kiva, että saa päättää, jaksaako aamulla nousta aamiaiselle vai ei. Mehän tietenkin jaksoimme joka aamu!

Hostellin alakerrassa oli baari, josta ei valitettavasti ole kuvia. Sielläkin oli kaikkia jänniä sistuselementtejä – kuten David Hasselhoffin kuva!

Huomasin vasta toisena päivänä, että hissin yläpuolella on maalaus. Maalauksessa olevan herran käsi jatkui seinää pitkin toiselle puolelle. Siellä kädessä oli hattu ja ehkä kani. Tai ehkä kili. Tai ehkä ei mitään. En muista. Olin häkeltynyt.

Suosittelen hostellia erittäin paljon kaikille. Persoonallisen sisustuksen ja muun lisäksi sijainti oli oikein mainio.

Lisätietoja: http://www.circus-berlin.de/circus_berlin_hostel.html

Katso myös:

Poseerauksia punaista graffiti-seinää vasten

Kymmenen vuotta Antti Tuiskun kanssa

 
Kymmeniä keikkoja, kymmeniä epäonnistuneita kuvia, kymmeniä erilaisia tunteita, kymmeniä ihmisiä ja ennen kaikkea kymmeniä muistoja. Tässä päivityksessä kerron niistä kymmenen.
 
1. Kun Antti Tuisku astui Idolsissa tuomareiden eteen, olin heti myyty. Ensimmäiset ajatukseni taisivat rehellisyyden nimissä olla: ”onpas hyvännäköinen poika!” Mukavaa, että niin hyvännäköinen poika osasi laulaa niin hyvin.
2. Ensimmäisen vuoden aikana kiersin kymmeniä keikkoja. Kaukaisimman keikkamatkan olen tehnyt Turusta Kemiin, jossa olin yhden päivän aikana kahdella eri keikalla.
3. Lähdin kerran kesken Helsingin Etelä-Pohjalaisen osakunnan Parttenkoliaasten, jotta pääsin aamuyöstä jonottamaan Helsingin kulttuuritalon portaille. Halusin kokeilla, onko keikalle jonottaminen oikeasti kivaa.
4. Tutustuin yhteen poikaystävistäni anttituisku.netissä. Päädyin hänen kauttaan myös valvojaksi kyseisen sivun keskustelufoorumille. Tapasin siellä ihmisiä, joiden kanssa olen yhä tekemisissä. Toisten kanssa enemmän ja toisten vähemmän.
5. Minulle perustettiin foorumivalvojan aikoinani myös omat fanisivut: Tangeltajat.
6. Vuosien aikana olen saanut houkuteltua tai huijattua monta ihmistä mukaani Antti Tuiskun keikalle. Yksi parhaista saavutuksistani oli se, että sain erään hevimies-ystäväni houkuteltua mukaani Antti Tuiskun keikalle, kun lupasin vastavuoroisesti mennä hänen kanssaan katsomaan Mokomaa. Hänestä Antin keikka oli ihan ok.
7. Olin paikalla Kaivopuistossa, kun Tuiskua heitettiin pullolla. Olimme matkustaneet Turusta varta vasten sitä keikkaa varten. Olin vihainen. Olen yhä vihainen. Ihmisten idioottimaisuudella ei ole mitään rajaa.
8. Olen haastatellut Anttia Kummien joulukonsertin pressitilaisuudessa. Kysyin häneltä mm. mielipidettä Helsingin lumikaaokseen.
9. Kun aloitin tänä vuonna kitaransoiton, valitsin esimmäiseksi harjoittelemakseni kappaleeksi Yksinäisen.
 10. Antti Tuisku on yksi niistä ihmisistä, joita ihailen aivan älyttömästi. Hänellä on kyky puskea läpi jään kaikista ennakkoluuloista ja vastuksista huolimatta. Hän uudistaa ja kehittää itseään jatkuvasti ja on kaiken lisäksi yksi sympaattisimmista ihmisistä, joita maa päällään kantaa.

Muistoja Islannista

Julkaistu Lilyssä 15.1.2013

Oi ihana Reykjavik!

Facebookin uutisvirtaan tuli linkki, joka sai minut kaipaamaan takaisin Islantiin: http://travels.kilroy.fi/uutisia/2013/1/islanti-jumalten-jalanjaljilla
Aloin välittömästi tuntea tarvetta selata kuvia ja muistella Islannin matkaani.

Kaikki aloi siitä, kun ystäväni Ella totesi Facebookin tilapäivityksessään, että on varannut lennon Islantiin. Totesin, että tulen mukaan. Varasin lennot juhannuksena tienaamillani rahoilla, ja sinne me sitten yhdessä lensimme. Halusimme liftata lentokentältä Reykjavikiin. Se oli minulle ensimmäinen kerta. Ensimmäinen näkemämme auto otti meidät kyytiinsä ja vei meidät perille asti. Autossa oli hauska islantilainen pariskunta, joka oli juuri tullut Amsterdamin lomalta.

Reykjavik oli myös ensimmäinen paikka, jossa majoituin CouchSurfingin kautta. Meidät kyyditettiin tosiaan majapaikkamme pihaan asti. Jäimme ulkokeinuihin odottelemaan isäntäpariskunnan saapumista kotiin. Majoituimme mukavan australialaisen miehen ja liettualaisen naisen luona.

Reykjavik oli ihana, idyllinen ja pieni kaupunki. Siellä oli ihania kahviloita, second hand -myymälöitä ja levykauppoja, joissa voi istua ja kuunnella musiikkia kuulokkeet korvillaan.

Isäntäpariskunta valmisti meille yhtenä iltana illallisen. Illalliselle kutsuttiin myös venäläinen tyttö, joka oli ollut pariskunnan luona aiemmin surffaamassa, sekä tytön isä. Päätimme illallispöydässä, että vuokraamme yhdessä auton ja lähdemme kiertämään Golden Circlen. Islannin luonto on niin ainutlaatuinen, että jopa tuolla pienellä kierroksella näimme paljon erilaisia maisemia. Ei niitä voi sanoin – eikä oikein kuvinkaan – kattavasti kuvata.

Tapasimme yhdessä kahviossa suomalaisen tytön. Tyttö oli tullut Reykjavikiin opiskelemaan. Hän totesi, että ei kauheasti ollut aikomus enää palata Suomeen. Sellainen olo Islannissa tulee helposti. Sinne haluaa jäädä. Kaikkien niiden maailman kauneimpien ihmisten ja maailman ainutlaatuisimpien maisemien keskelle.

Islannissa tuulipuvun käyttäminen ei ole noloa vaan käytännöllistä.

Tapasimme CouchSurfingin kautta islantilaisen pojan, jonka kanssa vietimme aikaa. Tutustuimme hänen syntymäpäiväbileissään. Hän oli yksi hyväntahtoisimmista ihmisistä, joita olen koskaan tavannut. Hän kuului paikalliseen Free Palestine -järjestöön ja oli matkustellut erilaisilla kriisialueilla.

Poika kertoi, että jos jossain on iso yksinäinen kivi, sen sisällä asuu peikko. Peikkoja pitää varoa, tai ne muuttavat matkustajankin kiveksi. Tämän hän antoi ohjeeksi Ellalle, joka minun reissuni loputtua lähti kiertämään saarta ympäri.

Maa höyrysi, kun  ajoimme katsomaan karttaan merkittyä geysiria. Höyry haisi mädiltä kananmunilta.

Minäkin sain valokuvan lähteen purkautumisesta. Lämpöä taisi kyseisen alueen vesissä olla niin paljon, ettei niihin voinut koskea.

Olin aina ajatellut, että kun joskus menen Islantiin, uin kuumassa lähteessä. Harmillinen totuus oli se, että luonnollisia uimapaikkoja kuumissa lähteissä ei Reykjavikin läheisyydessä ollut – tai jos oli, niihin olisi tarvinnut paikallisen kyydin ja oppaan. Kuuluisa kylpylä Blue Lagoonkin jäi meiltä kokeilematta. Sen sijaan kävimme ihan tavallisessa uimahallissa. Sielläkin vesi tuli lähteistä ja uima-allas oli taivasalla. Ellan paikallinen ystävä kertoi, että Islannissa uidaan talvisinkin taivasalla. Hän muisti, miten lapsena hiukset olivat jäässä aina koulun uintituntien jälkeen.

Islannissa luonto on todellakin se, jolla on valta. Sen edessä on oltava syvä kunnioitus. Jokin aikaa sitten purkautuneen Eyjafjallajökullin tulivuoren tuhkaa myytiin matkamuistoksi.

Viimeisenä matkustusiltanani kävelimme meren rannassa. Islanti teki vaikutuksen, ja takaisin on pakko päästä. Yhtenä aamuna yksi Islannin parhaista tanssijoista kiskaisi minut aamiaispöydästä olohuoneeseen tanssimaan Lindy Hopia. Harmi, etten silloin vielä pystynyt tekemään tanssitaidoillani vaikutusta.
Todella paljon ehti nähdä ja kokea viidessä päivässä. Seuraavalla kerralla sitten enemmän maisemia ja enemmän tanssia…