matkapalojaJätä kommentti

Kiitos vuosi 2013


 
Berliini. Gradu. Muutto. Valmistuminen. Kypros. Lissabon. Ruisrock. 30 Seconds to Mars. Muse. Teatteri. Improvisaatio. Barcelona. Ihmiset.
 
Siinä sanoja, jotka tulevat ensimmäisenä mieleeni, kun ajattelen vuotta 2013. Tämä on ollut muutosten ja yllätysten vuosi.
 
Viime vuonna tähän aikaan toivoin, että olisin määrätietoisempi ja uskaltaisin hypätä mukaan seikkailuihin. Graduni valmistui, ja minä valmistuin. Uskalsin hypätä varsin spontaanisti mukaan impromaakareihin ja Funze de Mentaan. Se vei minut seikkailuun, joka ilokseni ja onnekseni jatkuu ensi vuonna.
 
Viime vuonna oletin, että olen tähän aikaan Australiassa varsin erilaisten seikkailujen parissa. Niin vain kävi, ettei sydän ja elämä vieneetkään siihen suuntaan. Tällä hetkellä olen enemmän kiinni Turussa kuin koskaan. Asuntoni on ihana. Harrastukseni ovat inspiroivia. Ihmiset ympärilläni ovat aivan mahtavia.
 
Muutokset ovat olleet myös raskaita. Sydän on särkynyt matkan varrella useaan kertaan. Itsetutkiskelu sekä ilojen ja surujen käsittely ovat opettaneet minulle paljon itsestäni ja siitä, mitä elämältä haluan. Tunnen itseni ja toiveeni paremmin kuin vuosiin. Enää en pelkästään heittelehdi sen mukana, mihin elämän oikukas virta vie. Nyt minä myös itse ohjaan suuntaa.
 
Kiitos kaikille ihmisille, ajatuksille ja kokemuksille, jotka olivat osa vuotta 2013. Nyt minä olen tässä tasapainoisena ja onnellisena. Kuohuviiniä ja rakkautta kaikille!

matkapaloja4 kommenttia

Lupauksia vuodelle 2014

 
Jokainen tammikuu on uuden alku. Ihmiset lupaavat aloittaa uuden terveellisemmän elämän. Terveelliseen elämään kuuluu yleensä liikunta, ravinto ja pahojen tapojen vähentäminen. Aloitetaan siis niistä.
 
Liikunta: Vuonna 2014 minä en ota minkäänlaista stressiä liikunnasta. Ainut lupaukseni on se, että yritän pitää huolen siitä, että kuljen säännöllisesti kävellen tai pyörällä työmatkani. Bussia käytän vain, kun on pakko. Muuta kuin hyötyliikuntaa harrastan silloin, kun siltä tuntuu.
 
Ravinto: Pyrin syömään säännöllisesti. Vältän päiviä, joissa huomaan olleeni tuntikausia ilman minkäänlaista ruokaa tai välipalaa. Säännöllinen ravinto, vihannekset ja hedelmät parantavat vastustuskykyä. Yritän muistella taas, mitä muita ruokia on olemassa kuin pekoni-feta-pasta tai kanasalaatti. Ideoita helpoista välipaloista ja nopeista aterioista otetaan ilolla vastaan.
 
Pahojen tapojen vähentäminen: En koe, että minulla olisi sellaisia pahoja tapoja, joita pitäisi pyrkiä vähentämään. Ajattelen vuotta 2014 enemmänkin uusien mahdollisuuksien vuotena kuin uusien rajoitusten vuotena.
 
Tärkein lupaus itselleni: Käytän vuoden 2014 itseni kehittämiseen esiintyvänä taiteilijana. Treenaan näyttelemistä, improvisaatiota, kitaransoittoa ja laulamista. Näiden asioiden treenaaminen tulee olemaan minulle vuoden tärkein asia. Vihdoinkin minulla on aikaa – ja sitäkin enemmän intoa ja halua – tehdä näitä asioita.
 
Tulkoon siis teatterin ja intohimon vuosi 2014!

matkapalojaJätä kommentti

Pimeyden syli: Kirja mystisen rakkauden vaarallisuudesta

Löysin Nicci Frenchin kirjan Pimeyden syli (Killing me softly) työpaikan vaihtotorilta. Kansiteksti herätti kiinnostukseni ja valitsin sen joulukirjakseni. Teemana on vaikea rakkaus. Tai vaikea on liian laimea ilmaus. Vaarallinen, epätoivoinen, mustasukkainen, vainoharhainen ja kaikki voimat vievä rakkaus.

Kirjan edetessä mielipiteeni vaihteli sen suhteen, kumpi kirjan henkilöistä on enemmän päästään vialla. Se oli mielenkiintoista ja ahdistavaa kuvausta ihmismielestä.  Miltä tuntuu, kun jättää kaiken tutun taakseen ja hyppää tuntemattomaan? Tuntematon ei välttämättä tunnukaan niin hyvältä. Siitä haluaa tehdä tuttua.

Miltä tuntuu, kun rakkaus ja se toinen ihminen ovat ainoita asioita, joiden vuoksi hengittää? Vainoharhaisuudesta, mustasukkaisuudesta ja uteliaisuudesta tulee jokapäiväisiä ystäviä. Koko muu maailma hämärtyy ja alkaa tuntua epätodelliselta.

Kirjassa oli kiinnostavasti kuvattu, miten muut ihmiset suhtautuvat omiin valintoihin ja käytökseen. Millaiset asiat koetaan tärkeiksi ja mitkä nostavat ihmisen statusta. Samalla tulee pohtineeksi sitä, miten kauan menee ennen kuin tajuaa, ettei pelistä tuijottava ihminen ole enää oma pelikuva – tai että vieressä olevalla läheisellä ei ole kaikki hyvin.

Kirjan päätyttyä jäi tunne, että voisi lukea kirjan uudelleen alusta. Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva, mutta luulen, että tarina on elokuvatulkintana varsin erilainen. Kirja on kuvaus ihmismielen erilaisista tasoista. Elokuvan voisi olettaa olevan perinteinen kauhutrilleri.

Ajatuksia herättävä kirja on aina lukemisen arvoinen. Suosittelen.

matkapalojaJätä kommentti

Ayia Napa, Kypros: Lepoa, ruokaa ja juomaa!

Toukokuussa lähdimme äkkilähtömatkalle Ayia Napaan. Stressaavan kevään jälkeen pääsy merimaisemiin oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Yleensä en valitse lomapaikakseni rantalomaa. En ole kokenut rannalla makaamista ja auringonottamista omaksi jutukseni. Edellisestä rantalomastani olikin vierähtänyt jo kymmenen vuotta. Tällä kertaa rantaloma oli kuitenkin täydellinen valinta.

Auringossa makaaminen on rasittavaa puuhaa, joten välillä (tai siis aika usein) pitää myös syödä. Ensimmäisenä testasin Moussakan. Minulle oli oikeastaan yllätys, miten hyvää ruokaa Kyproksella oli. Ei tarvinnut kertaakaan pettyä.

Perinteisiä, turisteja houkuttelevia risteilyjä oli tarjolla, mutta tälläkään kertaa en sellaiseen päässyt. Vielä jonain päivänä menen kyllä katsomaan, mitä tuollaisella risteilyllä on annettavaa!

Tsatsiki. Ah, ihana tsatsiki.

Ensimmäisenä iltana päädyimme sattumalta syömään Raphaelsiin. Palvelu ja ruoka oli niin hyvää, että kävimme siellä viikon aikana myös toisen kerran. Suosittelen kovasti. Lisäpisteitä paikka sai söpöistä kissoista, jotka hengailivat siellä.

Rantalomailija huomaa varsin pian, että hattu on tarpeellinen suojavaruste. Ostin omani jostain kadun varrella olleesta turistiliikkeestä. Ostin samanlaisesta liikkeestä myös sandaalit, jotka olin unohtanut Suomeen. Mitään muuta en koko reissulta sitten ostanutkaan kuin turistikrääsää.

Silmä ja sielu lepäävät merimaisemaa tuijotellessa. Koskaan ei kyllästy.

Mansikkamargaritan pitäisi aina näyttää ja etenkin maistua tältä! Tämän saimme ruuan jälkeisiksi lahjoiksi eräässä meksikolaisravintolassa, jonka nimeä en valitettavasti muista. Siellä oli muistaakseni eläviä papukaijoja.

Kun kerroin meneväni Aiya Napaan, oli ihmisten reaktiot aikalailla sellaiset, että siellähän sitä sitten tulee biletettyä ja kovasti. Todellisuudessä biletimme yllättävän vähän – ainakin siihen nähden, että matkassa olivat pohjalainen nainen ja venäläinen mies! Aiya Napassa vieraileville bilettäjille voin kuitenkin sanoa vinkkinä, että jokaisella baarilla on alkuillasta oma sisäänheittotarjouksensa. Niitä kannattaa hyödyntää sen verran, että käy juomassa yhdessä baarissa ne tarjousjuomat ja siirtyy seuraavaan. Tarjouksen jälkeen juomien hinta nimittäin kasvaa merkittävästi. Niistäkin hinnoista voi kuitenkin saada alennusta, jos vain osaa tarpeeksi hyvin tinkiä.

Aluksi sisäänheittäjät olivat ärsyttävä ja ahdistava kokemus. Sitten, kun niihin tottui, niistä tuli ihan hauskoja. Yhden sisäänheittäjän kanssa tanssin yhden tanssin keskellä baarikatua. Se taisi olla normaalihinnoiltaan edullisin baari, mutten enhän toki muista senkään nimeä. Se oli irkkubaari! Luulisin.

 
Aiya Napa ja Kypros varmasti ylipäätään ovat aivan mainiota paikkoja mennä viettämään rentoutumislomaa. Siellä on kaunista, lämmintä, rentouttavaa ja ruoka ja juoma maistuu hyvältä. Muutahan sitä ei sitten rantalomalta kaipaakaan. Palaanko itse joskus takaisin? Ehkä. Osa sydämestäni jäi sinne, ja kannan mukanani pahaa karkoittavaa silmää avaimenperän muodossa.

matkapalojaJätä kommentti

Berliini: Hostellivinkki – The Circus Hostel

Julkaistu Lilyssä 22.4.2013

Hostellin valitseminen on yleensä äärimmäisen raskasta ja tylsää. En millään jaksaisi käydä läpi jonkin hostellisivuston kommentteja ja päätellä niiden perusteella, mihin kannattaa mennä. Tällä kertaa hostellin valinta oli kuitenkin erittäin helppoa. Googlasin: ”The best hostels in Berlin” Hakutuloksista valitsimme yhteistuumin kuvien perusteella The Circus Hostellin. Se oli loistava valinta!

Huoneeseen astumisen jälkeen minun oli pakko kaivaa kamera heti esiin! Sisustus oli upea! Kahden hengen huone oli tilava. Sängyn lisäksi oli säilytystilaa, pari nojatuolia ja pöytä. Omaa vessaa ja suihkua ei valitettavasti ollut. Huone maksoi 29 euroa/hlö/yö. Halvemmalla olisi varmasti saanut jostain muualta huoneen, mutta laadultaan parempaa hostellia tuskin olisi löytynyt. Itse voin ainakin todeta tämän olleen kevyesti paras hostelli, jossa olen koskaan yöpynyt.

Arvostin tosi paljon sitä, että huoneen sisustukseen oli panostettu. Huone oli värikäs, mutta kaikki värit sopivat hyvin yhteen, eikä tunnelma ollut kaoottinen.

Sänky oli puhdas, pehmeä ja lämmin. Huoneessa oli lämpöpatterit, joista tajusimme jopa jo toisena päivänä säätää enemmän lämpöä. Ensimmäinen yö oli melkoisen viileä.

Olisi aika hienoa, jos joskus uskaltaisi omassakin asunnossa maalata seinään jotain niin villiä.

Sirkus-teema vallitsi luonnollisesti koko hostellin sisustuksessa. Hostellissa oli oma kahvila, josta sai ostaa buffet-aamiaisen viidellä eurolla. Se oli tosi hyvä. Mielelläni maksan siitä, että saan aamulla syödäkseni jotain kunnollista. Liian usein hostelleissa, joissa aamiainen kuuluu hintaan, on tarjolla paahtoleipää ja marmeladia. Siitä ei tule kuin kiukkuiseksi. Lisäksi on kiva, että saa päättää, jaksaako aamulla nousta aamiaiselle vai ei. Mehän tietenkin jaksoimme joka aamu!

Hostellin alakerrassa oli baari. Sielläkin oli kaikkia jänniä sistuselementtejä – kuten David Hasselhoffin kuva!

Huomasin vasta toisena päivänä, että hissin yläpuolella on maalaus. Maalauksessa olevan herran käsi jatkui seinää pitkin toiselle puolelle. Siellä kädessä oli hattu ja ehkä kani. Tai ehkä kili. Tai ehkä ei mitään. En muista. Olin häkeltynyt.

Suosittelen hostellia erittäin paljon kaikille. Persoonallisen sisustuksen ja muun lisäksi sijainti oli oikein mainio.

Lisätietoja: http://www.circus-berlin.de/circus_berlin_hostel.html

matkapalojaJätä kommentti

Kymmenen vuotta Antti Tuiskun kanssa

 
Kymmeniä keikkoja, kymmeniä epäonnistuneita kuvia, kymmeniä erilaisia tunteita, kymmeniä ihmisiä ja ennen kaikkea kymmeniä muistoja. Tässä päivityksessä kerron niistä kymmenen.
 
1. Kun Antti Tuisku astui Idolsissa tuomareiden eteen, olin heti myyty. Ensimmäiset ajatukseni taisivat rehellisyyden nimissä olla: ”onpas hyvännäköinen poika!” Mukavaa, että niin hyvännäköinen poika osasi laulaa niin hyvin.
 
2. Ensimmäisen vuoden aikana kiersin kymmeniä keikkoja. Kaukaisimman keikkamatkan olen tehnyt Turusta Kemiin, jossa olin yhden päivän aikana kahdella eri keikalla.
 
3. Lähdin kerran kesken Helsingin Etelä-Pohjalaisen osakunnan Parttenkoliaasten, jotta pääsin aamuyöstä jonottamaan Helsingin kulttuuritalon portaille. Halusin kokeilla, onko keikalle jonottaminen oikeasti kivaa.
 
 
4. Tutustuin yhteen poikaystävistäni anttituisku.netissä. Päädyin hänen kauttaan myös valvojaksi kyseisen sivun keskustelufoorumille. Tapasin siellä ihmisiä, joiden kanssa olen yhä tekemisissä. Toisten kanssa enemmän ja toisten vähemmän.
 
5. Minulle perustettiin foorumivalvojan aikoinani myös omat fanisivut: Tangeltajat.
 
 
6. Vuosien aikana olen saanut houkuteltua tai huijattua monta ihmistä mukaani Antti Tuiskun keikalle. Yksi parhaista saavutuksistani oli se, että sain erään hevimies-ystäväni houkuteltua mukaani Antti Tuiskun keikalle, kun lupasin vastavuoroisesti mennä hänen kanssaan katsomaan Mokomaa. Hänestä Antin keikka oli ihan ok.
 
7. Olin paikalla Kaivopuistossa, kun Tuiskua heitettiin pullolla. Olimme matkustaneet Turusta varta vasten sitä keikkaa varten. Olin vihainen. Olen yhä vihainen. Ihmisten idioottimaisuudella ei ole mitään rajaa.
 
 
 
8. Olen haastatellut Anttia Kummien joulukonsertin pressitilaisuudessa. Kysyin häneltä mm. mielipidettä Helsingin lumikaaokseen.
 
9. Kun aloitin tänä vuonna kitaransoiton, valitsin esimmäiseksi harjoittelemakseni kappaleeksi Yksinäisen.
 
 10. Antti Tuisku on yksi niistä ihmisistä, joita ihailen aivan älyttömästi. Hänellä on kyky puskea läpi jään kaikista ennakkoluuloista ja vastuksista huolimatta. Hän uudistaa ja kehittää itseään jatkuvasti ja on kaiken lisäksi yksi sympaattisimmista ihmisistä, joita maa päällään kantaa.

matkapalojaJätä kommentti

Islanti: Ihania matkamuistoja

Julkaistu Lilyssä 15.1.2013

Oi ihana Reykjavik!

Kaikki aloi siitä, kun ystäväni Ella totesi Facebookin tilapäivityksessään, että on varannut lennon Islantiin. Totesin, että tulen mukaan. Varasin lennot juhannuksena tienaamillani rahoilla, ja sinne me sitten yhdessä lensimme. Halusimme liftata lentokentältä Reykjavikiin. Se oli minulle ensimmäinen kerta. Ensimmäinen näkemämme auto otti meidät kyytiinsä ja vei meidät perille asti. Autossa oli hauska islantilainen pariskunta, joka oli juuri tullut Amsterdamin lomalta.

Reykjavik oli myös ensimmäinen paikka, jossa majoituin CouchSurfingin kautta. Meidät kyyditettiin tosiaan majapaikkamme pihaan asti. Jäimme ulkokeinuihin odottelemaan isäntäpariskunnan saapumista kotiin. Majoituimme mukavan australialaisen miehen ja liettualaisen naisen luona.

Reykjavik oli ihana, idyllinen ja pieni kaupunki. Siellä oli ihania kahviloita, second hand -myymälöitä ja levykauppoja, joissa voi istua ja kuunnella musiikkia kuulokkeet korvillaan.

Isäntäpariskunta valmisti meille yhtenä iltana illallisen. Illalliselle kutsuttiin myös venäläinen tyttö, joka oli ollut pariskunnan luona aiemmin surffaamassa, sekä tytön isä. Päätimme illallispöydässä, että vuokraamme yhdessä auton ja lähdemme kiertämään Golden Circlen. Islannin luonto on niin ainutlaatuinen, että jopa tuolla pienellä kierroksella näimme paljon erilaisia maisemia. Ei niitä voi sanoin – eikä oikein kuvinkaan – kattavasti kuvata.

Tapasimme yhdessä kahviossa suomalaisen tytön. Tyttö oli tullut Reykjavikiin opiskelemaan. Hän totesi, että ei kauheasti ollut aikomus enää palata Suomeen. Sellainen olo Islannissa tulee helposti. Sinne haluaa jäädä. Kaikkien niiden maailman kauneimpien ihmisten ja maailman ainutlaatuisimpien maisemien keskelle.

Islannissa tuulipuvun käyttäminen ei ole noloa vaan käytännöllistä.

Tapasimme CouchSurfingin kautta islantilaisen pojan, jonka kanssa vietimme aikaa. Tutustuimme hänen syntymäpäiväbileissään. Hän oli yksi hyväntahtoisimmista ihmisistä, joita olen koskaan tavannut. Hän kuului paikalliseen Free Palestine -järjestöön ja oli matkustellut erilaisilla kriisialueilla.

Poika kertoi, että jos jossain on iso yksinäinen kivi, sen sisällä asuu peikko. Peikkoja pitää varoa, tai ne muuttavat matkustajankin kiveksi. Tämän hän antoi ohjeeksi Ellalle, joka minun reissuni loputtua lähti kiertämään saarta ympäri.

Maa höyrysi, kun  ajoimme katsomaan karttaan merkittyä geysiria. Höyry haisi mädiltä kananmunilta.

Olin aina ajatellut, että kun joskus menen Islantiin, uin kuumassa lähteessä. Harmillinen totuus oli se, että luonnollisia uimapaikkoja kuumissa lähteissä ei Reykjavikin läheisyydessä ollut – tai jos oli, niihin olisi tarvinnut paikallisen kyydin ja oppaan. Kuuluisa kylpylä Blue Lagoonkin jäi meiltä kokeilematta. Sen sijaan kävimme ihan tavallisessa uimahallissa. Sielläkin vesi tuli lähteistä ja uima-allas oli taivasalla. Ellan paikallinen ystävä kertoi, että Islannissa uidaan talvisinkin taivasalla. Hän muisti, miten lapsena hiukset olivat jäässä aina koulun uintituntien jälkeen.

Islannissa luonto on todellakin se, jolla on valta. Sen edessä on oltava syvä kunnioitus. Jokin aikaa sitten purkautuneen Eyjafjallajökullin tulivuoren tuhkaa myytiin matkamuistoksi.

Viimeisenä matkustusiltanani kävelimme meren rannassa. Islanti teki vaikutuksen, ja takaisin on pakko päästä. Yhtenä aamuna yksi Islannin parhaista tanssijoista kiskaisi minut aamiaispöydästä olohuoneeseen tanssimaan Lindy Hopia. Harmi, etten silloin vielä pystynyt tekemään tanssitaidoillani vaikutusta.
 
Todella paljon ehti nähdä ja kokea viidessä päivässä. Seuraavalla kerralla sitten enemmän maisemia ja enemmän tanssia…

matkapalojaJätä kommentti

Tallinna: pari matkavinkkiä

Julkaistu Lilyssä 19.12.2012

Koska olimme viettäneet suomalaista lomaa Tallinnassa yhden päivän ajan, koitimme tehdä seuraavana päivänä jotain muuta.

No, päivän aloittaminen kolmen eri alkoholikaupan hintoja vertailemalla ei ole ehkä se paras lähtökohta tehdä jotain muuta.

Pakollisten tuliais-ostosten jälkeen ehdotin, että ottaisimme bussin jonnekin, koska meillä molemmilla oli yksi käyttämätön bussilippu. Matkakaverini ei innostunut ajatuksesta, mutta päädyimme kuitenkin ajamaan raitiovaunulla nro 2. Halusin nähdä, olisiko matkan varrella jotain kiinnostavaa, mihin voisi jäädä. No ei oikein ollut. Näimme kuitenkin paikan nimeltä Sitsi ja useita kauniita taloja. Nyt tiedämme, että siellä suunnassa Tallinnaa ei välttämättä ainakaan talvella ole kauheasti nähtävää.

Hyppäsimme pois raitiovaunusta ilmeisesti bussiaseman kohdalla ja kuljimme tunnelista vanhaankaupunkiin. Tunneli oli koristettu taiteella.

Vanhassakaupungissa tarkoitus oli kokea yksi matkustamisen kohokohdista: syödä. Päädyimme matkan teemaamme sopivasti syömään torin laidalle olevaan italialaiseen ravintolaan. En nyt googlaamisesta huolimatta löydä ravintolan nimeä, mutta siinä torin laidalla se oli. Minua varoitettiin, että pizza ei olisi mitenkään erityistä. Kyllä se vaan oli hyvinkin erityistä! Yksi parhaista pizzerioista, joissa olen ikinä ollut. Menkää siis sinne. Kyllä te löydätte.

Ennen pizzeriaa silmiimme osui ylläoleva Depeche Modelle omistettu baari. Pakkohan sinne oli mennä. Baarissa ei ollut ketään muita, mutta sekös ei meitä haitannut. Istuimme siellä katsellen ja kuunnella Depeche Moden musiikkia, kunnes oli aika juosta (!) laivaan.

Miten sen aina unohtaa, että laivan ovet suljetaan kuitenkin vähän aiemmin kuin sen on tarkoitus lähteä? Joka tapauksessa, suosittelen käymään siellä DM Baarissa. Se oli kiva paikka. Lisätietoja on täällä: http://www.depechemode.ee/bar/

matkapalojaJätä kommentti

Suomalainen Tallinna

Julkaistu Lilyssä 18.12.2012

Tämä on kertomus siitä, miten Tallinnassa voi matkustaa ilman, että huomaa olevansa Suomen ulkopuolella. Kahden suomalaisen naisen Tallinnan matka alkaa tietenkin kuohuviinillä. Odotimme kuitenkin laivaan asti – toisin kuin useat muut suomalaiset. Jo terminaalissa matkustajat toivotettiin tervetulleiksi ja todettiin, että tax freessa tavataan koko pitkän päivän ajan. Koko pitkän päivän ajan? 2,5 tuntia se laivamatka kesti. Siitä vietimme tax freessä ehkä 10 minuuttia. Matkan aikana toinen meistä ehti potea merisairautta ja toinen meistä löytää uuden elämänrakkauden.

Vessassa oli ikkuna, josta näkyi aaltoileva meri. Sinne se Suomi jäi.

Sokos Hotelli Virun superior-huoneen  ikkunasta näkyi vanhakaupunki ja lumisade. Yöllä ikkunasta näkyi selkeästi myös keskellä kaupunkia ollut laiva. ”Onko toi laiva?” ”Näyttää kyllä, mutta ehkä se on talo.” ”Ei, kyllä se on pakosta laiva.” Aamulla totesimme, että kyllä se taisi kuitenkin olla talo. En kyllä ole vieläkään ihan varma.

Suomalainen nainen on blondi! Blondiudestani on viime aikoina käyty useita kiistoja. En kuulemma ole blondi. Väitän niin vain Facebookissa. Taitaa siis Instagram tehdä jälleen tepposet. Oikeasti olen ihan brunetti – ja sisäisesti joko punapää tai mustapää. Päätinkin jossain vaiheessa iltaa, että ”Seuraavalla kerralla minä kyllä blondaan hiukseni kokonaan, niin ei kenenkään tarvitse väittää, etten olisi tarpeeksi blondi!” No, katsotaan.

Muse oli Tallinassa. Jonotimme sinne muiden suomalaisten seurassa ja palelimme. Suomalaisittain kaipasimme pulloa lämmikkeeksi. Matkapullo oli jäänyt hotellihuoneeseen.

Onneksi suomalaisella on aina mukana älypuhelin (huom! suomalainen ihailee Ameriikkaa). Sillä voi sitten viihdyttää itseään ennen keikan alkua.

Myös lattian kuvaaminen on tosi hyvä idea. Sen voi tehdä samalla kun jonottaa anniskelupisteeseen, joita on paikan päällä huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Niitä ei myöskään ole millään tavalla rajattu. Sinne vaan virolaista kaljaa tai siideriä ostamaan. Hintakin oli ihan jotain muuta kuin mihin Suomessa on tottunut. Suomalaisten suosimalla keikalla jonot olivat joka tiskille pitkät.

Siinä jonossa voi sitten kuvata itseään. ”Jee, me ollaan menossa keikalle.” ”Otetaan vähän lisää kuvia, kun ei se lämppärikään ole vielä aloittanut, vaikka piti aloittaa 45 minuuttia sitten” Oli muuten huono lämppäri. Emme jaksaneet jäädä katsomaan. Menimme mieluummin kuvaamaan itseämme peilin kautta.

Pari suomalaista poikaa sanoivat keikan jälkeen: ”Ollaanko me Suomessa, vai mitä?” ”No juomat ovat ainakin halvempia.” ”Niin, ja naiset kauniimpia.” Hienoa sinä suomalainen mies, osasit tappaa keskustelun! Seuraavana päivänä mumisin katkerasti: ”Vain suomalainen mies voi sanoa jotain tuollaista..”

Musen keikasta kerron ihan toisessa päivityksessä. Tässä kerron sen, että keikan jälkeen pari suomalaista poikaa kysyivät meiltä: ”Hei, tekin varmaan yövytte Virussa. Jaetaanko taksi?” Jaoimme. Taksin hinta oli kyllä ihan suomalainen. Hotellissa totesimme, että nähdään yökerhossa – siellä muiden suomalaisten joukossa. Emme kuitenkaan lähteneet yökerhoon. Jäimme sänkyyn istumaan, juttelemaan ja tuijottamaan MTV:tä. Rentouttavaa se oli. Ja todella epäsuomalaista.

Aamiaispöydässä totesin: ”Meinasin ihmetellä, missä karjalanpiirakat ovat. Sen jälkeen muistin, ettemme me olekaan Suomessa.”  Karjalanpiirakat olivat toisessa pöydässä. Totesin myös, että melkein harmittaa, ettei ole krapula. Melko epäsuomalaista sekin.

Joulukuusi oli tyylikäs. Sellaisia harvoin näkee Suomessa? Koska olimme niin kaukana kotoa, oli koko matkan mukanamme iso säkki turkinpippureita. Ne ovat minulle jo perinteeksi muodostuneita matkaeväitä.

matkapalojaJätä kommentti

Aberdeen & Lontoo: Konserttimatkalle joulukuussa

Julkaistu Lilyssä 4.12.2012 
 
Ensi viikon tiistaina lähden Neiti H:n kanssa Tallinnaan katsomaan Musea. Nyt on siis hyvä hetki muistella kahden vuoden takaista konserttimatkaamme Aberdeeniin ja Lontooseen. Toivon tästäkin matkasta tulevan muilta osin yhtä mahtavan, mutta sen jäätävän kylmyyden voisin haluta välttää.

Matkamme alkoi Tampereelta. Meidän oli tarkoitus lentää Edinburghiin. Lentokentällä meille todettiin, että Edinburghissa on niin huonot sääolosuhteet, että lentokone ei ole päässyt vielä lähtemään. Odottelimme ja odottelimme.

Siinä odotellessamme aloimme huolestua siitä, kulkevatko junat Edinburghista Aberdeeniin ollenkaan. Vieressä oleva tyttö soitti ystävälleen ja kertoi olevansa myöhässä. Ystävän oli tarkoitus hakea tyttö Edinburghista Aberdeeniin. Kysyimme tytöltä varovasti, voisimmeko saada myös kyydin. Asia järjestyi. Olimme tästä erittäin kiitollisia. Ihmiset todella auttavat toisiaan hädän hetkellä! Saimme kyydin miltei kotiovelle asti.

Myöhemmin selvisi, että junat eivät olisi kulkeneet. Olisimme saattaneet missata koko keikan ilman tämän suomalaisneidon ja skotlantilaismiehen ystävällisyyttä. Suuri kiitos siis heille!

Aberdeenissä sohvasurffasimme suomalaisen tytön luona. Häneen iski hirveä kuume. Hän kuitenkin totesi, että ei voi itse liikkua minnekään, mutta voimme ottaa avaimet ja asua vapaasti heidän olohuoneessaan. Näin teimme ja olimme jälleen kiitollisia. Luminen Skotlanti oli kaunis, mutta sisällä oli jäätävän kylmä. Suomesta ostetut kengät kastuivat jatkuvasti, ja baareissa hakeuduinkin lämpöpatterin viereen kuivattamaan sukkia. Sitä en vieläkään ymmärrä, miten paikalliset tytöt pystyivät kulkemaan pelkissä minimekoissaan ja korkkareissaan ympäri kaupunkia. Heillä täytyy olla mystinen kylmyydensietokyky – tai sitten liikaa sisäistä villapaitaa yllä.

Ennen keikkaa kävin suihkussa, vaikka emme oikein osanneetkaan laittaa lämmintä vettä päälle. Mikäs siinä kylmässä suihkussa käydessä, kun oli muutenkin ihan syväjäässä koko ajan.

Ihmettelimme koko matkan keikkapaikalle, että mikseivät paikalliset käytä ulkotakkia kävellessään. Syy selvisi perillä: siellä ei ollut narikkaa! Oma ratkaisuni oli ostaa uusi kangaskassi ja tunkea ulkotakki sinne. En halunnut ottaa riskiä, että sen olisi joku ottanut mukaansa, jos olisin jättänyt sen johonkin nurkkaan lojumaan. Edelleen: skottien kylmyydensietokyvyn on pakko olla erityinen.

30 Seconds to Mars veti hienon keikan. Skottilainen yleisö oli kohteliasta ja hillittyä. Se oli kovin söpöä, että jos törmäsin johonkin ihmiseen, hän pyysi minulta anteeksi. Yleisö olisi siis suomalaisesta näkökulmasta voinut olla paljon, paljon villimpi. Bändi kuitenkin kiitteli yleisöä ja totesi sen olleen kiertueen paras. Jos näin oli, niin miten hillitty meno muilla keikoilla on mahtanut olla?

Konserttimatkamme seuraava kohde oli Lontoo. Siellä majoituimme hostellissa, joka oli lämmin.

Juuri muuta en paikasta sitten muistakaan. Tai no sen, että matkaseuralaiseni oli kovin vainoharhainen, kun meidän piti jättää matkatavarat säilytyshuoneeseen. Itse olen tottunut jättämään tavarat hostellihuoneisiin vartioimatta. En ole ehkä kehittänyt vaatteisiini niin suurta tunnesidettä, että asia häiritsisi minua. Syynä saattaa myös olla se, että pakkaan usein mukaani vaatteita, jotka voin tarvittaessa heittää menemään, jotta tuliaisille olisi tilaa.

Lontoossa olimme katsomassa Suedea. Bändi oli Neiti H:lle erittäin tärkeä. Minäkin pidin konsertista kovasti, vaikka en tuntenut bändin tuotantoa etukäteen. Pidin myös Lontoosta. Se oli huomattavasti miellyttävämpi paikka kuin ensimmäisellä kerralla, kun siellä olin.

Joulukuu ja keikat – ne kuuluvat yhteen. Näissä tunnelmissa on mukava odottaa ensi viikkoa. Niin ja Tapaninpäivääkin. 🙂