Paikka Vapaana – kirja elämän synkkyydestä

Julkaistu Lilyssä 17.2.2012
Galway
Irlannin matkamme ensimmäinen kohde oli Galway. Lensimme Turusta Tukholmaan, Tukholmasta Dubliniin, ja matkustimme bussilla Dublinista Galwayhin. Aikaa tähän kaikkeen meni useita tunteja. Olimme Galwayssa paikallista aikaa n. klo 15.30.
Yksi matkaseurueemme jäsen halusi suunnata suoraan Inis Oirr -saarelle. Hän jännitti koko bussimatkan, ehtisikö hän viimeiseen lauttaan. Kaksi muuta yrittivät rauhoitella häntä ja saada aikaan rennon ilmapiirin. Tämä onnistui vaihtelevalla menestyksellä. Ystävä ei ehtinyt lauttaan, mutta lautta ei suinkaan ollut viimeinen. Seuraava lautta lähti parin tunnin kuluttua.
Tämä tapahtumasarja kuvaa jotenkin todella hyvin sekä suomalaisia että irlantilaisia. Suomalainen nainen stressaa bussimatkan ajan jokainen lihas jännittyneenä, että mahtaako hän ehtiä lauttaan. Lautta lähtee, mutta irlantilainen asiakaspalvelija toteaa, että kyllähän täältä vielä yksi lautta menee, ei hätää. Irlannissa asiat eivät ehkä järjesty odotetulla tavalla, mutta lopulta ne kuitenkin järjestyvät jollain tavalla. On siis tarpeetonta stressata turhan takia.
Minun ja matkaseuralaiseni, kutsutaan häntä vaikka neiti A:ksi, oli tarkoitus sohvasurffailla Galwayssa. Odotettu isäntämme lähetti pari päivää ennen reissun alkua viestin, että emme voikaan majoittua hänen luokseen. Olin lievästi sanottuna närkästynyt. Olisi voinut ilmoittaa aiemmin, niin olisimme ehtineet etsiä toisen paikan.
Emme olleet varanneet hostellia etukäteen, joten kuljmme kysymässä, olisiko huoneita vapaina. Toisessa käymässämme hostellissa meitä onnisti. Hostellin nimi oli Galway City Hostel. Otimme kahden hengen huoneen, jossa oli oma kylpyhuone ja televisio. Se maksoi 25 euroa/yö/hlö. Pieni ja aika rähjäinen se oli, mutta kyllä siellä kaksi yötä ihan mukavasti vietti. Ainoa ongelma oli vesihanat, mutta ne nyt oli samanlaiset melkein kaikkialla. Suihkussa käyminenkin oli aikamoinen kokemus, kun ensin suihkusta tulee jääkylmää vettä, sen jälkeen sopivaa ja sen jälkeen tulikuumaa. Hiustenpesuista suoriuduimme joka tapauksessa.
Ensimmäisen Guinnessimme nautimme An Pucan -baarissa. Söimme siellä myös ensimmäisen pubiateriamme. Henkilökunta oli aivan mainiota, ja illalla paikassa soi livemusiikki. Baarissa kävi kaikenikäisiä ja kaikenlaisia ihmisiä, joten suosittelen kyllä kovasti.
Seuraavana aamuna söimme aamiaista Garveys Inn -baarissa torin laidalla. Neiti A kuvasi paikkaa tasokkaan näköiseksi, mutta rennoksi ja jopa konservatiiviseksi. Aamiaisen seurassa tarjottiin leipää, joka maistui neiti A:n mielestä ohrapuurolta.
Galwayssa vietimme aikaamme lähinnä ostoksilla ja pubeissa. Juttelimme paikallisten ihmisten kanssa ja nautimme rentoudesta. Hanavesi oli juomakelpoista mutta erittäin pahaa. Ei enää tarvitse valittaa Turun vedestä, kun on maistanut Galwayn vettä!
Quays Bar oli paikka, johon päädyimme viettämään koko lauantai-illan. Tarkoituksenamme oli mennä juomaan vain yhdet Irish Coffeet, mutta jumituimme baaritiskille. Neiti A odotti enemmän kuin innoissaan, että saisi seurata rugbya baarin jättitelevisioruuduilta, mutta valitettavasti illan peli peruttiin vain pari minuuttia ennen kuin sen olisi pitänyt alkaa. Neiti A:n pettymys oli suuri!
Ostin Galwayn markkinamyyjiltä käsintehdyn puisen kelttikorun, jonka väitettiin tarkoittavan aurinkoa. Ystäväni Rouva H kuitenkin sanoi, että koru tarkoittaa äärimmäistä naiseutta. Eipä sekään huono symboli ole kaulassa kannettavaksi.
Ballyvaughan: pieni taivas
Sunnuntaiaamuna suuntasimme kohti Ballyvaughania. Menimme piknikille.
Sateenkaaren pää on Ballyvaughanissa. Minä olin erittäin onnellinen.
Cliffs of Moher
Neiti A oli ymmärtänyt ottaa mukaan hupullisen takin.
Minä en ollut yhtä fiksu. Onneksi mukana oli sentään mamman kutoma villapaita.
Tuuli oli sen verran kova, että hame pyrki nousemaan taivaisiin.
Kun sää alkoi kirkastua, totesimme: ”Ai tuolta ne jyrkänteet näyttävät!”
Lopuksi
Irlannin reissu oli odotetusti aivan ihana. Paljon muistoja. Paljon tekstiä mielessä. Paljon kuvia kamerassa.
7 tunnin odotus Arlannan lentokentällä alkaa väsyttää. Tässä olisi ollut – tai olisi yhä – aikaa kirjoittaa reissusta jotain järkevää. En kuitenkaan pysty siihen. Pystyn ainoastaan linkittämään tähän biisin, josta jostain syystä tuli viimeisenä yhteisenä Dublinin iltanamme matkan teemabiisi. Tämä kone ei soita musiikkia, joten ei ole mitään hajua, onko tuo video oikea. Jännitysmomentti, hurraa!
”And all the roads we have to walk are winding
And all the lights that lead us there are blinding
There are many things that I
Would like to say to you but I don’t know how
Because maybe, you’re gonna be the one that saves me
And after all, you’re my wonderwall”
– Oasis: Wonderwall
Julkaistu Lilyssä 14.1.2012
Riika oli sateisesta säästä huolimatta oikein ihana kaupunki. Se oli ehdottomasti se matkan kaupungeista, johon haluan palata vielä uudelleen. Seuraava mahdollisuus olisi CouchSurfingin järjestämä Riga Good Times toukokuussa. Ehkä, ehkä… Vilnassa ja Riikassa pystyi suurimmassa osassa paikoista maksamaan kortilla. Nostin Vilnassa siis täysin turhaan käteistä. Riikassa en sitä edes nostanut. Varsovassa (ja ilmeisesti koko Puolassa?) taas käteismaksu on melkein aina ainoa vaihtoehto. Nyt kukkarossani on puolalaista ja liettualaista valuuttaa, joka pitäisi vaihtaa takaisin euroiksi. Sen lisäksi laukkuni pohjalla on sekalaisia kolikoita, jotka ovat matkan varrella sinne pudonneet. Kyllä se yhteinen euro vain on kätevä asia!
Lisätietoa Funze de Mentasta:
http://www.funzedementa.com/funze-de-menta-musikaali
Schönbrunn on ehdoton vierailukohde Wienissä. Sinne pääsee näppärästi metrolla. Alueella on linna, todella iso puisto pensaslabyrintteineen, kukkulan päällä sijaitseva kaunis Gloriette ja eläintarha. Vierailuun kannattaa siis varata vähintään yksi päivä. Me kävimme Schönbrunnissa kahdesti, koska ensimmäisenä päivänä ehdimme kiertää vain eläintarhan ja puiston. Seuraavana päivänä palasimme linnaan.
Kiersimme linnassa Imperial Tourin, joka sisälsi 26 huonetta. Toinen vähän kalliimpi vaihtoehto olisi ollut kierros, jossa olisi päässyt 44 huoneeseen. Lyhyt kierros kesti vajaan tunnin, ja siihen kuului ilmainen audionauha, joka kertoi huoneiden historiasta. Kierroksen jälkeen jäi vähäsen harmittamaan, ettemme ottaneet pidempää kierrosta. Linna oli upea!
Eläintarhassa suloisimman eläimen palkinnon voitti – ei niin kovin yllättäen – koala!
Minä en pidä eläintarhoista. Eläinten ei kuulu asua häkissä ja olla olemassa vain sen takia, että ihmiset saisivat töllistellä niitä. Eläintarhat saattavat tehdä hyvää eläinten hyväksi ja estävät monen lajin sukupuuttoon kuoleman, mutta on sydäntäsärkevää katsella vangittuja eläimiä.
Siltikin. Minä pidän eläimistä. Kovin paljon.
Lisätietoja Schönbrunnin eläintarhasta: https://www.zoovienna.at
Kirjoitukset julkaistu Lilyssa 20.4-17.5.
Viides kortti esittää vedenpintaheijastuksen Amsterdamista. Siitä tulee väkisin mieleen kannabis-turismi. Luin ennen lähtöäni YLE:n jutun Alankomaiden kannabis-turismista. Siitä sai sellaisen kuvan, että ihmiset matkustavat sinne vain kannabiksen takia. Olin hieman säikähtänyt. En kuitenkaan voi sanoa huomanneeni, että asia olisi tällä tavalla. Toki kaduilla leijui coffee shopeista tuleva kannabiksen tuoksu, mutta en nähnyt missään sekavia tai aggressiivisia ihmisiä. Amsterdam vaikutti kaikin puolin turvalliselta ja lämpimältä kaupungilta.
Paikasta toiseen liikkuminen
Ihminen tarvitsee yllättävän monta laukkua, jotta jokaiselle matkalle olisi omansa. Mietin aika pitkään laukkua ostaessani, onko keltainen järkevä ratkaisu. Nykyään voin sanoa, että kyllä on! Tunnistan oman laukkuni laukkuhihnalta välittömästi pitkän matkan päästä ja voin rynnätä sen luokse! Onhan se toki vähän reissussa rähjääntyneen näköinen, eikä enää kirkkaan keltainen, mutta ehkä matkalaukun kuuluu näyttää maailmaa nähneeltä.Matkalaukun lisäksi minulla oli mukana reppu ja käsilaukku. Käsilaukku osoittautui turhaksi, koska kannoin reppua mukanani kaikkialle. Siihen oli syynä se, että halusin kantaa mukanani kameraa, ja käsilaukku oli hieman liian ahdas sille. Ainoastaan viimeisenä iltana lähdin kiertämään Amsterdamia pelkän käsilaukun kanssa. Siitä syystä minulla ei ole kauniita iltakuvia Amsterdamista laisinkaan. Ajattelin kuitenkin lepuuttaa kantolihaksiani viikon kantamisen jälkeen.
Aion kirjoittaa matkustamisesta – tarkemmin sanoen siirtymisestä paikasta toiseen. Lensin Amsterdamiin ja takaisin Blue1:lla. Blue1 on mielestäni miellyttävä lentoyhtiö. Palvelu on hyvää, ruumaan saa laittaa 23kg tavaraa, ja he olivat erittäin ripeitä. Lennot olivat molempiin suuntiin etuajassa, eikä matkalaukkuja joutunut kauan odottamaan.
Täytyy tosin sanoa, että kerran Blue1:n lennolla olen kadottanut matkalaukkuni. Se tapahtui mukavasti joulun alla, ja kaikki joululahjat olivat matkalaukussa. Matkalaukku palautui vasta Tapaninpäivänä. En tosin tiedä, kenen syytä kadonneet matkalaukut ovat. Ehkä siitä ei voi lentoyhtiötä syyttää. Miellyttävää Blue1:n lennoilla on myös se, että siellä on tarjolla ilmaisia sanomalehtiä, kahvia ja teetä.
Lentokentältä Amsterdamin keskustaan siirryin junalla. Junamatka maksoi noin 4 euroa, ja matka kesti noin 20 minuuttia. Junaan sai ostettua lipun automaateista, joihin kävivät kolikot. Automaatti oli hämmentävä, koska siinä kysyttiin monen monta eri kysymystä. Kysymykset olivat kuitenkin esitetty niin havainnollisesti, että niistä selvisi. Haastavaa junamatkalla oli se, että kuulutukset olivat ainoastaan hollanniksi. Olin miltei hypätä väärällä pysäkillä ulos.
Lisää junamatkustusta koin, kun matkustin Amsterdamista Maastrichtiin. Amsterdamin keskusrautatieasemalla oli automaatteja, joissa voi maksaa luottokortilla. Samoja automaatteja ei ollut Maastrichtissa, joten siellä lippu täytyi ostaa tiskiltä. Matka yhteen suuntaan maksoi noin 23 euroa. Matka-aika oli noin 2,5 tuntia.
Ihmettelin junaan päästyäni, miksi määränpääksi on merkitty ”Maastricht, Heerlen”. Ystäväni kertoi tekstiviestin välityksellä, että juna jakautuu jossain vaiheessa kahtia, joten minun pitäisi varmistaa, että olen oikeassa vaunussa. Vaunussa ei lukenut missään, mihin se oli menossa, ja kuulutukset olivat edelleen hollanniksi. Kysyin neuvoa edessä olevalta mieheltä, joka kertoi, että olen oikeassa paikassa. En kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut, sillä hän ei tuntunut ymmärtävän, että juna saattaa jossain vaiheessa jakautua kahteen osaan. Hyppäsin eräällä asemalla junasta ulos ja katsoin lukisiko vaunuissa jotain. En tullut yhtään viisaammaksi. Lopulta kysyin yhdeltä tytöltä, olenko oikeassa vaunussa, ja hän totesi minun olevan. Olisi ehkä pitänyt uskoa sitä ensimmäistä miestä, eikä panikoida.
Muuten junamatkustus oli miellyttävää, ja junat samantyyppisiä kuin Suomessa. Ainut ero oli siinä, että junalipuissa ei ollut paikkanumeroa. Ostin lipun aina samalle päivälle, kun olin matkustamassa. Lippua pystyi käyttämään missä tahansa junassa sen päivän aikana. Junia kulki Amsterdamin ja Maastrichtin välillä suunnilleen puolen tunnin välein, joten voin kutsua junaliikennettä sujuvaksi.
Muita kulkuvälineitä en matkallani käyttänyt, sillä mielestäni paras tapa tutustua uusiin kaupunkeihin on kävellä siellä.
Ostoksilla
Olen kertonut aiemmin, että en erityisemmin pidä shoppailusta. Jostain syystä kuitenkin hieman sekosin ollessani Amsterdamissa. Se johtuu varmaan siitä, että minulla oli pitkästä aikaa matkatavaroissa tilaa ostaa jotain. Matkatavarani painoivat 10 kg, ja ne olisivat saaneet painaa 23 kg. Vähemmästäkin sekoaa.Kaupat olivat Amsterdamissa auki yllättävän vähän aikaa. Ne aukenivat aamulla vasta klo 10 ja menivät kiinni jo joskus klo 18-19 aikoihin. Tästä syystä kuljin ostoskadulla moneen kertaan silloin, kun kaupat olivat jo kiinni. Siitä huolimatta ehdin käydä muutamassa kaupassa. Keskityin lähinnä paikkoihin, joita ei tietääkseni Suomessa ole. Sanon tietääkseni, koska en oikeasti tiedä. Hahah.
Minulla oli tarkoituksena löytää uudet farkut, sillä vaatekaappia siivotessani totesin housuvalikoimani olevan surkea. Löysinkin oikein kivat farkut Cool Catista. Pidän eniten leveälahkeisista farkuista, mutta harmikseni ne eivät ole muodikkaita, eli niitä ei saa juuri mistään. Ostamani farkut olivat kuitenkin varsin kivat, vaikka ovatkin suoralahkeiset. (Pillifarkut ovat ehdoton ei, ei ei!)
Toinen tavoitteeni oli löytää 50-luvun mekko. Tämä siitä syystä, että harrastan swing-tanseja. Swing-tanssibileissä ihailen aina toisten tyttöjen kauniita mekkoja. 50-luvulla osattiin tehdä ihania vaatteita! Ilokseni huomasin, että vuosikymmen on tulossa jälleen muotiin, sillä kaupoissa oli uusissa vaatteissa paljon 50-luvun vaikutteita.
No.. Lopputulos oli se, että ostin reissultani KOLME mekkoa! Hahahah!
Ei kai minulla shoppailusta muuta sanottavaa ole. Paitsi, että Maastrichtissa oli oikeastaan samat kaupat kuin Amsterdamissakin. Siellä en tosin käynyt kuin yhdessä kaupassa ja ruokakaupoissa. Ruokakaupoista sai ihania lihatuotteita, ja kasvikset näyttivät tuoreilta. Ruokakaupoissa oli myös viinit ja vahvat kaljat – toisin kuin Suomessa. Ainut hölmöys oli se, että ruokakaupoissa piti maksaa käteisellä. Vaatekaupoissa kävi usein luottokortti.
Maastricht
Lähdin Alankomaihin, koska kaksi ystävääni olivat Maastrichtissa vaihdossa. Tästä syystä vietin suurimman osan ajasta juoruillen heidän kanssaan puistoissa. Pohdimme paljon vaaleja, ja pidimme omat vaalivalvojaiset. Englannin kieltä puhuin ilokseni aika paljon, sillä eräs tsekkipoika uskaltautui seuraamme ajoittain.Maastricht vaikutti oikein mukavalta kaupungilta. Siellä oli suunnilleen samat kaupat kuin Amsterdamissa ja paljon mukavia, pieniä pubeja, joista sai maukasta belgialaista olutta hyvään hintaan.
Suosittelen ehdottomasti Take One -pubia kaikille Maastrichtin matkaajille! Siellä oli ihastuttava vanhempi herra, joka selvitti kysymyksien kautta, millaista olutta asiakas haluaa juoda. Maistoin siellä ehkä parasta Alea, jota olen koskaan juonut. Sen nimi taisi olla Lihava Mathilda. Mihin lienee viitannut. 😉
Maastrichtissa juhlitaan venetsialaisia karnevaaleja joka vuosi. Ystäväni kertoi, että koko kaupunki sekosi karnevaalien aikaan. Kuulostaa samalta kuin Venetsiassa.